Selennia - Blogi

Lääkärikäynti ja toinen lääkärineuvola

2011-03-02T15:09:00.000+02:00

Rv 28+6
Eilen oli toinen lääkärineuvola ja toissapäivänä oli Seinäjoen lääkärikäynti, jossa tarkasteltiin vauvan mahalaukun kokoa.
Seinäjoen lääkäri oli sitä mieltä, että mahalaukku on hieman iso, mutta kuulemma ei tukosta ylä- eikä alapäässä, muoto ok ja paikka ok, joten hän lukisi mahan ihan normaaliksi ja siksi siirsikin minut takaisin neuvolaseurantaan. Eli tällä nyt mennään. Lääkäri oli mukava vanha naislääkäri, joka sai kyllä mieleni rauhoittumaan ja lakkaamaan murehdinnat pikkuisen mahasta. Kokokin vastasi viikkoja, kun edellisessä ultrassa koko oli viikon edellä.
Eilinen neuvolalääkärikäynti oli myös hyvä. Hän oli nuori naislääkäri ja ultrasi kauan ja totesi myös, että mahalaukku on ison näköinen, mutta selitti, että palleakaari näkyy hyvin ja munuaiset ok ja kaikki on niinkuin pitää, jotta hän ajattelisi mahalaukun isouden olevan vain geneettinen ominaisuus. (Johon Pasi kotona totesi: "Äitiltänsä perinyt!". Totta, saan kyllä ahdettua mahaani määrättömän määrän sapuskaa ja pullisteltua vatsaani, kuin olisin raskaana tukevan aterian jälkeen...)

Muuten neuvolanterveiset oli sellaisia, ett 500g oli painoa tullut lisää, paineet ok ja hemppa 121, joka oli laskenut nyt 11 yksikköä. Vauvan painoarvio oli 1200g ja kas, vauva oli perätilassa. Niinkuin Anni konsanaan. :)
Painoa on nyt koko raskauden aikana saavutettu +8kg, ja olen viikolla 29 menossa. Joten huisa loppukiri voisi kyllä jäädä välistä. Olen köykäisesti edellä kiloissa tässä raskaudessa, verrattuna edellisiin raskauksiin.

Miinustunnit

2011-02-18T11:59:00.000+02:00

Rv27+1
Huisia! Kuulin tänään, että työnantajani korvaa ultrakäynnitkin.
Joskus silloin Annin aikana asiaa tiedustelin liiton edustajalta, joka silloin vahvisti, että koska ultrat ovat vapaaehtoisia, niitä ei korvata työtunneissa.
Tänään kuitenkin sain työnantajan edustajalta oikeen erikseen puhelun, jotta tiesitkö, että ne eivät miinustunteja tuo.
Mahtavaa! (Harmi, etten ennemmin tiennyt. Nyt alkaa kova metsästäminen todistusten perään, että olen ollut ultrassa)

Kela

2011-02-17T14:23:00.000+02:00

Rv 27+0
Tänään pyörähti kahdeskymmeneskahdeksas raskausviikko käyntiin. Kun oikein ajattelee, niin äkkiä sitä on tähän asti päästy, ja vielä äkkiämpää sitä ollaan lopussa. Vähän jo haikea mieli alkaa olemaan.
Mutta silti aika kuluu ihan hiton hitaasti... Vielä noin 7 viikkoa töitä jäljellä (TJ37 työpäivää), ja laskettuun aikaan on paria päivää ylitse kolme kuukautta...
Mutta olo alkaa olemaan jo aika tankki. Suorastaan valas. Kävelen kuin Martti Ahtisaari pyöreimpinä vuosinaan. Vaikken omasta mielestäni vielä mikään pyöreä olekaan..

Mutta, tämän päivän kunniaksi laitoin Kelan laput menemään. Katsotaan, kuinka kauan menee, että saan äitiysavustuspakkauksen kotiin. Annin aikana se otti viikon, jolloin olin niin ällikällä lyöty Kelan nopeudesta. Artun aikana en pakkausta ottanutkaan, koska tarvitsin rahat uuden turvakaukalon hommaamiseen. Nyt otan puhtaasti mielenkiinnosta pakkauksen.
Mutta, saapa nähdä, koska se tulee... :)

Kontrolliultra

2011-02-11T13:20:00.001+02:00

Rv 26+1

Tiistaina oli vauvan mahalaukun kontrolliultra. Ja niinpäs sieltä todettiin, että masu on Jannulla edelleen liian iso. Ei mitenkään hälyttävän suuri, eikä ultraajan mielestä mitään rakennepoikkeavuutta näkynyt. Varuuksi kuitenkin antoi ajan lääkärille kolmen viikon päähän, jolloin sitten viisaampi saa katsoa.
Plaah. En oikeen pidä lääkärillä käymisestä. Ne ei ole ihmisiä. Tai vaikka olisivatkin, harva niistä pitää asiakkaitaan ihmisinä.
Ja muuta uutista ultrasta tuli vielä sen verran, jotta vauva oli viikkoa kookkaampi. Eli viikon "edellä". Hui! Koska ovulaatiopäivän tiedän, tiedän tarkan hedelmöittymispäivän, niin tiedän myös, että laskettuaika pitää kutinsa. Eli tiedossa on ehkä iso vauva?! Jaiks.

Joku jo miettikin ääneen, jotta onkohan mun sokerit sitten päin honkia. Mutta varmistus tuli siihenkin. Meinaan keskiviikkoaamuna kävin sokerirasitustestissä. Ja tulokset oli suorastaan loistavat.
Paastoarvo (0h) oli 4.6, tunnin arvo 8.1 ja kahden tunnin arvo 7.5. Rajat täällä tälläkertaa ovat 0h <5.3, 1h < 10, 2h <8.6. Eli kaikki arvot alitti suorastaan huimasti raja-arvot. Eli vauvan kasvusta ei ole syyttäminen sokereita. Litku oli muuten muuttunut vanhasta "cokiksesta" sitruslimaan. Iu. Mielummin cokista seuraavan kerran, jos/kun rasitukseen vielä joudutaan. Se sitruslima oli jo vähän ytelää ja kamalaa :(

Muttamutta. Kolmen viikon päästä tiedossa on siis lääkärireissu seinäjoelle ja lääkärineuvolareissu naapurikuntaan. Lääkäriä koko viikko täynnä siis.

5. neuvola

2011-02-07T15:07:00.000+02:00

Rv 25+4

Viimeviikon tiistaina oli viides neuvolakäynti.
Hemppa oli laskenut huimat kaksi yksikköä ollen nyt 132. Verenpaineet, ja pissanäytteet ok. Ja painoa tullut 648 grammaa per viikko. Kohdunpohjankorkeus löytyi noin 20 sentin korkeudelta, mikä on hieman keskikäyrän alapuolella.
Eli, kaikin puolin raskaus vaikuttaa hyvin samanlaiselta, kuin Annin aikana...

Mukaan sain kaikki KELAn paperit, joten äitiysavustuspakkausta ja äitiysrahaa saisi hakea nyt. Samoin Seinäjoen "Odottava äiti" -kaavakkeen, johon annetaan hätäkastenimet muksulle. Jaiks. Tämä raskaushan etenee!

Uudellainen raskausoire on myös nostanut päätään ja esittäytynyt minulle. Nimittäin mämmikouraisuus. Ei sitten mikään meinaa pysyä kädessä ja kaikki lentelee, parhaillaan pariin otteeseen. Ihan varoittamatta ja tuosta noin vain. Tosi tyhmää. Mutta raskausoireeksi sen olen nyt ristinyt, koska näin kädetön en omasta mielestäni OIKEASTI ole...
Toinen ei niin mukava raskausoire on kesto-vitutus. Sitä on nyt piisannut viikon verran ja IHAN KAIKKI ottaa päähän. Hermostun ihan pienimistäkin asioista ja jälkikäteen kaduttaa ja hävettää.
Mukavaa varsinkin siksi, kun Arttu on aloittanut päiväkuivaksi opettelun ja äitiltä palaa pinna, kun/jos pissa on housuissa, eikä siellä potassa. Onneksi poikarukka saa päivät olla hoidossa ja illalla äiti jollain tasolla saa pideltyä itseään. Mutta aamut ovat vaikeita...

Huomenna olisi edessä kontrolliultra Seinäjoessa jossa tarkistetaan pikkuisen mahalaukun koko. Toivoa nyt vain saattaa, ettei sieltä löydy mitään kummallista, vaan jotta kaikki olisi ok. Mukaan Pasin sijasta olen nakittanut Pasin vanhimman siskon, joka on varmasti hyvää seuraa, olipa tulokset sitten mitä tahansa. Samainen sisko, joka Pasin sijasta oli mukana myös NP-ultrassa.

Ja keskiviikkona onkin edessä sitten sokerirasitus. RASITUS. Sitä se on. Juoma on kuulemma vaihtunut sitruksen makuiseksi, joten jotain mielenkiintoista odotettavissa. Mutta ne pistelemiset ja kahdentunnin mitään tekemättömyys tylsässä terveyskeskuksen aulassa. Blaah.

Maha kasvaa!

2011-01-26T11:14:00.000+02:00

Rv 23+6
Kyllä, raskausmaha näkyy nyt kaikille. Ei jää epäselväksi, että mitä on tulollansa. Ja ihan muutamassa viikossa tuo masu pompahti tuohon noin, että herkimmät jo kauhistelevat, että minkä kokoinen maha tulee olemaan lopussa.
Vaikkakin eräs tuttavani, joka on vähän pidemmällä raskaudessaan, omaa VIELÄ isomman mahan, jota minä kauhistelen...

Omasta mielestä maha nyt ei niin iso ole, mutta kolotukset ja vihlonnat ja repimiset ovat tulleet jäädäkseen.
Öisin nukkuminen on mitä on, kun kyljellään kolottaa tuolta, seljällään tuolta ja mahallaan nukkuminen ei enää vain onnistu.
No, tätähän tämä on. Joten pyritään nauttimaan.
Pian pitänee kaide asentaa sängynviereen (pikkupinnis), josta saa tukea, otetta, jotta yöllä saa itsensä hinattua ylös, jotta pääsee vessaan sadatta kertaa pissalle. Mutta onneksi vasta pian. :)

Rakenneultra

2011-01-11T08:45:00.000+02:00

Rv 21+4
5.1 oli kolmas neuvola. Kaikki kunnossa, painoa joulun ja uuden vuoden jälkeen oli tullut noin +400 grammaa per viikko. Hemppa oli pysynyt samana ja pissa puhdas. Kuulemma sitten seuraavassa neuvolassa saan KELAn laput ja sitä seuraava neuvola onkin sitten lääkärineuvola.

Myös rakenneultra kerkisi tulla ja mennä. Oli mukava nähdä pikkuinen, joka oli kasvanut huimasti sitten NP-ultran. Mutta... Ultran täti meinasin, että pikkuisen mahalaukku oli raja-arvoja suurempi, joten eteen tulikin uusi kontrolliultra, jota en pahitteeksi laita sinänsä ja roppakaupalla huolia. Epäili hän, että juuri juonut vatsansa täyteen lapsivettä, eikä ole pissannut. Syytä huoleen ei siis olisi, mutta kontrolloidaan silti.
Ja juu, saimme määritelmän pikkuisen sukupuolesta. Itsestä se tuntui kovin "hutaisten" määritellyltä, mutta kaippa siihen on uskominen... En ole vielä päättänyt, kerronko sen julkisesti kaikille vai pidänkö salassa... Aika näyttää ;)

Uusivuosi

2011-01-03T09:17:00.000+02:00

RV20+4

Niin se Joulu ja Uudenvuodenaatto menivät ohi, että heilahti.
Syötyä tuli niin, että ihan ahdistaa tieto viidennen päivän neuvolasta ja siellä tapahtuvasta punnituksesta. Toivottavasti täti ei tahdo mainita asiasta mitään. Tiedän, tuli vähän ahdettua sapuskaa ja KARKKIA kitusiin...

Todellakin, viiden päivä on neuvola ja kymmmenes päivä onkin sitten rakenneultra seinäjoessa!
Mahtavaa!
Rakenneultra on siksi varsin mielenkiintoinen tällä kertaa, koska tiedän, että SEKSissä on 4D -ultra. Tai ainakin np-ultrasta sain toukasta 4D-kuvan. Mikän on kyllä aika mieletöntä!
Ja tietenkin, kun kaksi ensimmäistä kertaa on saatu/jouduttu jännittää loppuun asti vauvan sukupuolta, niin nyt olisi kutina tuolla takaraivossa selvittää kolmosen sukupuoli etukäteen.
Vaikka fiilikset ovatkin, että tyttö on tulossa. Mutta varmistus asialle (tai korjaus) olisi kiva. :)
Kaikki riippuu todellakin siitä, että millainen ultraaja on kyseessä. Jos on oikein möksy, niin tuskimpa tulee sukupuolta kysäistyä...

Aikido

2010-12-17T09:49:00.001+02:00

Rv 18+0

Eilen oli aikidotreenit. On joka maanantai ja torstai-ilta, mutta olen nyt hetken ollut tauolla sitkeän yskä-flunssa-kurkkukivun takia. Mutta eilen menin kuitenkin treeneihin.
Huh. Treenit oli rankat. Hieman innostuin liikaakin ja sain sen tuta illalla kotona.
Niin maha, kuin selkäkin oli kipeä. Molemmat. Ja ei, lihakset ei olleet kipeät, ne on varmaan vasta huomenna rikki, vaan maha.
Mielessäni mietin jälleen, että rauhallisemmin pitäisi ottaa. Mutta se on typerää, kun tietää vasta muutaman tunnin jälkikäteen, että tuli tehtyä liian kovaa. Se raja pitäisi tulla vastaan jo siellä reeneissä, ei illalla vähän ennen nukkumaan menoa. Ei se enää silloin hyödytä.

Kuitenkin, yön nukuttuani kaikki paikat on parantuneet. Lievää orastavaa lihaskipua on ilmassa, joten huomenna ollaan kankeita :) Mutta se on ihan mukavaa kipua. Tietää, että jotain on tehty pitkästä aikaa. :)

-S-

ps. Aamulla kun käännyin makoilemaan maha vasten Pasia, Muru se siellä alkoi potkia. Ilmoitti kai, ettei pitänyt eilisistä reeneistä tai että ahdasta tuli, kun on isän ja äitin välissä. Mutta, liikkui ;)

Ajantasalla

2010-12-14T10:46:00.000+02:00

Rv 17+5

Tänään saimme jemmatekstit kiinni. Eli ei ole enää piilotekstejä julkaisematta eli olemme siis ajantasalla.
Ja sen kunniaksi vihdoinkin voin sanoa, että NYT nyt ne liikkeet tuntuvat varmasti.
Eilen illalla nukkumaan mennessä soitin vielä Pasille (joka oli töissä (ja on edelleenkin vielä)) ja juteltiin jotain, niin silloin tunsin pienen hennon töytäisyn mahasta. Laitoinkin käteni mahan päälle painaakseni hieman kohtua ahtaammaksi alkoi pienen pieniä töytäyksiä tuntua vähän jokapuolelta masua. Rassukka-kolmonen yritti epätoivoisesti tehdä itselleen lisää tilaa, kun ikävä Äiti sitä rajoitti.
Samaisia pieniä töytäisyjä on tuntunut jo tänään aamulla / päivällä pariin otteeseen.
Joten nyt alkaa raskaudessa tämä kaikkein mukavin vaihe siinä mielessä, että lähes jokapäivä pikkuisen olemassaolosta tulee muistutus mahasta käsin. Ei tarvi ressata mieltään aiheella "Onkohan siellä enää ketään elossa?" "Onkohan kaikki kunnossa?".

Saimme eilen Annin ja Artun kanssa piparit koristeltua. Okei, kunnia sille, joka toteuttaa piparien koristelun sokerimassalla, ranskanpastilleilla ja kahdella alle nelivuotiaalla kersalla kunniallisesti. Huoh. Ihan vähän äitillä hermo poltti kiinni... Ihan vähän vain...

Eipäs sittenkään

2010-12-13T20:56:00.000+02:00

RV 16+6 - (8.12.2010)

Viimeksi tuossa kerroin, että uskoin tuntevani vauvan liikettä.
Mutta, nyt on melkein kaksi viikkoa kulunut ja vastaavanlaista liikehdintää ei ole tuntunut, joten julistan edellisen tekstin vain suolenmutkanmurinaksi.
Se on vain niin, että taaksepäin kaareutuneen kohdun omistajan on turha edes kuvitella tuntevansa liikkeitä ennen puolta väliä. Thats it.

Eilen oli kolmas neuvola. Kaikki ok. Paino oli jopa vähän pudonnut, mutta alun turvotuksesta ei voi ollakaan muuta suuntaa, kuin alas päin! Hemppa on pysynyt 130 ja 140 välimaastossa ja toivotaan, että pysyykin, ettei sitä mahan-hajottaja-rautaa tarvitsisi alkaa napsimaan!
Myös pikkuisen sydänäänet löytyivät heti ja tasaisesti 140-145 ne pompottelivat koko kuuntelun ajan.
Lievä huoli (jota ei varmaan kolmannen kohdalla enää tarvitsisi tuntea, mutta sieltä se vain aina nousee), ettei lapsi ole enää hengissä, kun on niin seesteistä ja rauhallista, katosi sydänäänten tahtiin 140-145 ajatusta minuutissa.

1. Adventti

2010-12-10T12:17:00.001+02:00

Rv15+3 - (28.11.2010)

Pitkästä aikaa kerkisimme käydä Äidinäitin luona kylässä ensimmäisen adventtipäivän kunniaksi. Uutta tälläkertaa asiassa oli se, että Mamma oli muuttanut uuteen kotiin. Talo oli vielä hieman autio, mutta luulisi sen nyt pikkuhiljaa kalustuvan siitä.
Kerroin kolmosen odottamisesta Mammalle, omille kummivanhemmilleni ja heidän lapsilleen. Kummitäti kertoi huomanneensa asian jo jokin aikaa sitten minusta, muttei suostunut kertomaan, että mistä hän oli sen nähnyt.
Samalla näimme serkkuani ja hänen vaimoaan kera heidän reippaan 1v tyttärensä kanssa. Serkun vaimo kertoi, että isäni oli innoissaan isänpäivänä soittanut serkkuni isälle kolmosvauva-uutisesta ja siksi he olivat tietoisia jo asiasta.
...Joka on kyllä jokseenkin rasittavaa. Olisi mukavaa, ettei koko kylä tiedä välittömästi raskautumisestani, kun avaan suuni eräille ihmisille... Mutta kukapa minun toiveitani kuuntelisi?

Olimme myös Artun kanssa lähes vaipatta sunnuntaipäivän. Vaippa toki oli yön, päiväunet ja vierailun ajan päällä. Mutta muuten kotioloissa vaippaa ei käytetty. Saldoksi jäi: 1 onnistunut pissa pottaan, 4 pissaa housuihin, 1 kakka vaippaan. Aah. Tästä se taas sitten lähtee, se kyttäily, jatkuva potan tuputtaminen ja housujen vaihto...

Ensimmäiset liikkeet!

2010-12-09T13:53:00.000+02:00

Rv 15+0 - (25.11.2010)

Uskomatonta, mutta totta.
Olen ihan varma, että äsken tunsin kolmannen ensimmäiset liikkeet. Ja joo, kyseessä ei ole mikään hipsuttelu, jonka moisia tuntemuksia kyllä on ollut silloin ja tällöin. Vaan kyseessä on ihan oikein tönäisy.
Ensin luulin, että suolisto se siellä jotain murajaa. Ja toinenkin kerta meni vielä suoliston piikkiin.
Mutta kolmannella kerralla töytäisy kohdistui suoraan eteenpäin, hieman oman napani alle, tiesin, että kyseessä ei ole enää suolisto. (Ellei sisäelimeni ole ihan sekaisin sisälläni).

Mutta, Annista taisi ekat liikkeet tuntua viikoilla 20+ ja Artusta hyvin pitkälle samoilla viikoilla. Ehkä hiuksen verran ennemmin. Tosin Annin aikana istukka oli takana ja liikkeitä tuntui tasaisesti vähän koko raskauden ajan. Artun aikana istukka oli edessä ja liikkeitä oli TOSI vähän. Välillä pelottavan vähän.
Mutta, jos nyt ollaan näin aikaisin liikkeellä, niin tiedossa on varsin ELOISA kaveri.
Apua.

Ps. Kävin uudelleen antamassa raskausverinäytteet labrassa. Tällä kertaa osui kohdalleni mukava täti ja uskoni mukaan kaikki meni nyt ihan niinkuin pitikin. Huoh.

Isänpäivä

2010-12-08T08:51:00.000+02:00

Rv13+3 - (15.11.2010)

Isänpäivänä vietimme varsin erilaista isänpäivää. Muutimme Pasin siskoa takaisin "kotiin" tänne eteläpohjanmaalle. Rankkaa ja mukavaa oli.
Myös samaisena päivänä kerroimme Pasin vanhemmille ja minun isälleni tulevasta kolmosesta. Pasin äiti oli omien sanojensa mukaan osannut jo odottaa uutista ja Pasin isällä ei ollut ajatustakaan asiasta.
Oma isäni oli myös positiivisesti yllättynyt.
Minun äidille kerroimme jo torstaina vähän etukäteen, kun tiesimme, ettemme kerkiä isänpäivänä hänen luonaan julistamaan sanomaa.
Mutta nyt onkin sitten kaikille tärkeille ihmisille kerrottu. Vielä Pasin toinen sisko ja minun työnantajani ovat tiedottomia asiasta. Mutta heille nyt kerkiää kertomaan, kun kerkiää...

NP-ultra

2010-11-30T10:03:00.000+02:00

rv13+0 - (11.11.2010)

Eilen oli niskapoimu-ultra, jossa mitattiin niskaturvotus. Sitä niskapoimua etsittiin tovin ja kyllä sekin sieltä löytyi mahan päällisellä ultralla. Turvotusta oli 1,4mm, joka luetaan normaaliksi ja riskikerroin oli tyyliin jotain 1:58000. Joten rauhallisin mielin voimme jatkaa raskaana olemista.
Jannu oli rauhallinen. Todella rauhallinen. Kesken ultran Jannu venytteli käsiä ja jalkoja ja käänsi kylkeä. Mukana ollut Käly kysyikin, että tunsinko liikkeen johon sainkin vastata, etten.
Ehei vielä. Moneen viikkoon.
Mutta Jannu oli ihana, täytynee myöntää, että nyt taas todellistui hetkeksi kaveri mahassa ja rakkaus alkoi kasvaa. Mutta parin päivän sisään taas unohtaa ja miettii että onkohan siellä enää ketään.

Lopputulemana sanottakoon; Kyllä, kolmannella kerrallakin se on erityistä!

1. Lääkärineuvola

2010-11-29T11:08:00.000+02:00

Rv 12+5 - (9.11.2010)

Ensimmäinen lääkärineuvola takana tästä raskaudesta ja edellisiin raskauksiin verrattuna ensimmäinen kerta, kun lääkärineuvolassa oli ultra. Meillä pikkukunnassa näet ei ole ultraa ollenkaan, mutta viereisessa kaupungissa on ja kun nyt hommat ovat muuttuneet, että pääsen isompaan kaupunkiin lääkäriin, saan sekä naislääkärin, että ultran vielä kaupan päälle. Vähän mahtavaa?!

Artun raskauden aikana ei ensimmäinen ultra ollut niin huikea, kuin Annin raskauden aikana. Jotenkin silloin osasi jo odottaa, että mitä sieltä löytyy ja miltä kaikki tuntuu. Mutta nyt kolmannella kiekalla; Olin aivan onnen kukkuloilla! Hymyilin kuin seinähullu vielä pitkän aikaa huoneesta pääsynkin jälkeen.
Ihan meinasin pakahtua, kun näin pikkuisen ihmisen anturin välityksellä. Ihan hetken huoli viivähti mielessä, kun sydämen sykkeitä en nähnyt heti, mutta huoli kaikkosi välittömästi, kun tunnistin pikkuisen sydämen vipatuksen.
Ja lääkäri oli todella mukava ja ystävällisesti kuuntelutti ääniä ja selitteli itselleni jo tutut asiat; Tuossa on pää, tuossa on keho, tuossa on luuranko ja täällä sääriluu. Tässä kädet ja tämä musta täplä tässä on maharakko (?).
Senttejä sintillä on 6 ja risat ja vastasi lähes kuukautisista laskettua aikaa.
Eli kuukautisista katsottuna rv on nyt 12+5, niin ultra meinasi, että pituus vastaisi 12+4. Laskettua aikaa ei siis muutettu. :)

Huomenna on sitten aika keskussairaalaan niskapoimu-ultraan. Ja saan lisää kuvia pikkusintistä materiaaliksi isänpäiväkortteihin isovanhemmille ;)

BUSTED!

2010-11-26T12:52:00.000+02:00

Rv 12+4 - (8.11.2010)

Viimeviikon perjantaina oli isäni 50-vuotissyntymäpäivä, joka hieman sai pelkoja aikaan, että "jään kiinni". Mahahan on edelleen kuin pallo ja työkaverini, joka tietää asiasta sanoi, että on kyllä kumma, jos ei jo epäilykset herää...
No, en tiedä, heräsikö epäilykset, mutta niiltä synttäreiltä selvisimme ehjin nahoin, tai ainakin niin kuvittelenkin. Vaikkakin bilepaikaksi oli varattu uimahalli ja ennen lihakeiton syömistä ohjelmassa oli privatel-uintisessio.

Mutta.
Lauantaina olikin sitten äitin siskon 50-vuotissyntymäpäiväjuhla. Ja levollisin mielin paikalle saavuin ajatellen, että jos en kerran eilisillä synttäreillä kiinni jäänyt, niin en kyllä nytkään.
Ja paskat!
Äitin siskon tytär tarkkasilmäisenä olikin äidiltänsä kysynyt, että odotankohan vauvaa ja äidin sisko sitten isoon ääneen päätti asian varmistaa minulta. Onneksi paikanpäällä ei ollut montaa kuulevaa korvaa, vain muutama ja eipä siinä auttanut muutakuin vahvistaa epäilys. DAMN!
Onneksi äiti ei kuullut. Olisihan se varsin epämukavaa, jos tieto kolmannesta lapsenlapsesta esiin tulisi tällaisella tavalla...

Tokikin jaksan ihmetellä, että ei Äiti, eikä Anoppi ole kumpikaan vielä sanallakaan asiaan viitannut. Ovatko he tosiaan näin sokeita? Vai eivätkö vain jaksa uskoa, että meille voisi näinkin pian tulla vielä kolmaskin pikku-perkele?

Verikoe

2010-11-25T11:17:00.000+02:00

rv10+4
Kävin eräänä maanantai-aamuna antamassa laboratorionäytteen np-ultraa varten. Ja samaan syssyyn oli tarkoitus antaa myös raskauteen kuuluvat veriryhmä- ja sukupuolitautitestit.
Kuitenkin paikalle päästyäni alkoi täti nikottelemaan näytteiden annosta, kun ei minulla ollut putkia antaa hänelle. Sain itse tehtäväkseni hakea itse putkeni neuvolasta ja tuoda ne labran tätille, koska putkien hakeminen ei ollut labrantätin tehtävä.
Hieman hämmentyneenä tätin käytöksestä (joka oli todella töykeää), tein työtä käskettyä ja hain putket ja verikin niihin saaiin vuodatettua. Sain vielä tehtäväkseni viedä lämpöiset putket takaisin neuvolaan, koska putkien pakkaaminen ja lähettäminen oli labrantätin mielestä hepreaa, niin eipä siinä sitten auttanut.
(Heikompi olisi jo tässä kohden ollut taju kankaalla, koska sen verran ilkeiltä ne putket kuitenkin tuntuivat. Omaa, lämpöistä, hölskyvää verta).

Ja tottakai, koska eihän koskaan tällaiset asiat voi mennä oikein, ei Seinäjoen pää ollut näytteitä hyväksyneet, koska putkissa ei ollut minun nimeäni ja nyt he vaativat uudet näytteet.

Kiva. Nyt pitäisi mennä varmaan itse itseänsä pistämään tämän pikkupaikkakunnan labraan, joka ei tunnu koskaan olevan auki. Jos tällä kertaa kaikki menisi oikein...

...Ihan vähän V-käyrä nousi ja verenpaine kohosi, niin että veri suihkusi kyllä ongelmitta...
...Kaikella kunnioituksella kaikkia labrantätejä kohtaan, jotkut vain osaa...

Kutsu NP-ultraan

2010-11-23T10:30:00.000+02:00

RV 9+4
Viimeviikolla tuli kutsu niskapoimu-ultraan, joka on totuttuun tapaan Seinäjoella, äitiyspoliklinikalla. Aika on iltapäiväaika, joten joudun keksimään syyn, miksi luistella töistä hieman etuaikaan.
Ultraa edeltävänä päivänä on lääkärineuvola keskellä päivää, johon myös on töihin keksittävä jokin soppeli selitys...
Ja kas, tämän ja ensiviikon aikana on käytävä verikokeessa, joka otetaan NP-ultraa varten. Joten JÄLLEEN ollaan poissa töistä. Jonkinmoisella tekosyyllä...
Huoh. Kyllähän sitten on vaikiaa pitää salassa tällaista uutista. Kun on kaikenmoisia lääkärikäyntejä ja menoja ja kaikkea.

FYI

2010-11-22T11:03:00.000+02:00

Näitä tekstejä tiputtelee täältä jemmasta hieman jälkijunassa, joten älkää ihmetelkö, jos viikot kuluvat nopeammin, kuin päivät ;)

-S-

Eka neuvola

2010-11-22T10:57:00.001+02:00

RV8+4 - (11.10.2010)
Noin, ensimmäinen neuvola käyty. Taas vaihteeksi. Jo kolmas ensimmäinen neuvola.
Systeemit olivat sitten viimekiekan jälkeen muuttuneet. Eli, ensimmäinen lääkärineuvola pidetäänkin naapurikunnassa, jossa on myös ultra! JEI! Ja tietenkin toinen hyvä juttu, naislääkäri.
Ja paljon tuli taas prosyyriä ja juttua. Ja ensimmäinen ultra Seinäjoessa onkin se niskapoimu-ultra joskus reippaan kuukauden päästä.
Tätä kaikkea nyt sitten taas sulatellessa ja odotellessa.

Ja se piti vielä sanomani.
Laskettu aika. Hah. Se on Pasin syntymäpäivänä, 19.5.
Oishan siinäkin lahja. :D

Neuvola varattu

2010-11-19T11:09:00.000+02:00

Varasin nyt kolmannen kerran ensimmäisen neuvolakäynnin.
Puhelu oli jokseenkin hauska: "Tarttisin ajan sulle." "Selvä... -pitkä hiljaisuus- Mitähän asia koskee?, raskauttako?"
Niin juuri. Raskauttapa hyvinkin.

Viikkoja on nyt jotakuinkin 7+6. Ja ajan sain ensiviikon maanantaille. Todella nopeaa pääsenkin näytille, koska ensimmäinen käynti ajoittuu n.8+4 päivälle, kun Annilla se oli 9+1 ja Artulla 9+3.

No, mutta enpä valita. Hauska siellä on käymään mennä. Saada taasen uusi neuvolakortti. Ja muistella ne kaikki rutiinit mitä siellä kuuluu tehdä ja tehdään.

3.0

2010-11-15T11:02:00.000+02:00

Se on kuulkaas sellainen juttu, että meidän perheeseen tulee kolmaskin kestovaippailija!
Juu-u! Ihan oikeasti.

10.9 kuluvaa vuotta tein positiivisen raskaustestin ja tässä sitä nyt taas mennään.
Nyt viikkoja on kertynyt jo (HUIMAT!) 6+3 ja odottelen tässä vielä hiljaisuudessa, että koska ottaisin yhteyttä neuvolaan...

Edessä hieman ahdistaa ajatus kolmilapsisen perheen arjesta. Huhhuh. Se on sitten menoa ja meininkiä aamusta iltaan. Ja pahimmillaan illasta aamuun...
Mutta, tällä mennään. Tällä on mentävä.

Anni 2 ja pual, Arttu 11kk

2010-02-05T09:36:00.002+02:00

Työelämä lähtin käyntiin ja tämä Mamma töistyi Marraskuun aikana.
Joulun vietin kesälomalla ja oikein täyspäisesti työt alkoivatkin sitten tammikuussa.
Tammikuun puolessa välissä jäin sitten osittaiselle hoitovapaalle, jolloin työtunnit tiputettiin viikossa 30 ja palkka tipahti sen 1/5.
Kersat ovat hoidossa ihan uudessa päivähoitopaikassa 4 päivää viikossa ja viikonlopun, sekä yhden viikonpäivän ne viettävätkin sitten kanssani auvoista koti-elämää.

Anni on nyt 2v 6kk ja virtaa on kuin pienessä kylässä. Neiti puhuu jo täyttä päätä ja osaa mokoma manatakin... :)
Anni aloitti päiväkuivaksi 1v 9kk ja pian kohta jätettiin päiväuniltakin vaipat pois. Nyt edessä olisi vielä yökuivaksi opettelu, mutta tietoisesti olen sitä hieman siirtänyt, kun tämä hoitoontuminen tuli eteen.
Arttu on 11kk ja kävelee, kuin mikäkin Kononen. Kiva. No helpotus itselle, että ei tarvitse kanniskella tuota reipasta 10kiloista jötkälettä koko ajan ja jokapaikkaan... Arttu kestoilee päivät ja yöt hänellä on kertavaippa. Muuten poika on varsin iloinen veijari, nyt kyllä hieman hoitoontumisen takia on hieman Äidin perään poika kotona ollessa...

Sellaista meille piiiitkästä aikaa kuuluu... :)

Arttu Johannes

2009-08-09T23:03:00.005+03:00

Poika sai 12.4.09 kasteessa nimekseen
Arttu Johannes

It´s a BOY!

2009-03-17T23:24:00.004+02:00

6.3.09 kello 3:06 syntyi maailmaan pikku-isäntä. Painoa 3Kg 610g ja pituutta 51cm.
Synnytys meni hienosti ja poika on terve.

Kirjoittelen vielä synnytyskertomuksen, kunhan vain saan äntiin :)

LA oli - LA meni

2009-03-02T07:15:00.000+02:00

Nyt on viikko ja yksi päivää kärvistelty yli ja mitään synnyttämisen merkkejä ei ole ilmassa. Ihme ja kumma. Luulin, että kaikki synnytykset menevät lähes saman kaavan mukaan, kuin mitä ensimmäinen meni. Mutta ehei... Ei todellakaan.
Sukulaisten, tuttavien ja ei niin tuttujen päivittäiset kyselyt "joko nyt?!" ja "No eikö vieläkään?!" alkaa jo ärsyttämään. Kaikki vissiin kuvittelee, ettemmä ilmoita, kun vihdoin on jotain ilmoitettavaa.

No, keskiviikkona on neuvola, jolloin sitten tilaamma Seinäjoelta ajan kontrolliin. Siellä sitten varmasti arvioidaan vauvan painoa ja mietitään, jotta koska aletaan käynnistämään, jos aletaan.

Toivompa vain, jotta jotain tapahtuisi ennen sitä...

Piiiiitkästä aikaaa - Terve.

2009-01-27T21:47:00.002+02:00

Niin sitä aika vierähti ja muutama kuukausi kului. Olen tässä ollut hieman kahden vaiheilla, että jättääkö blogistelu vai ei. Aikaa ei tahdo enää löytyä netissä surffailuun, saati sitten itsetuotokseen. Ja toisinaan, täytyy myöntää, ei löydy sitä kiinnostustakaan, vaikka aikaa olisi.

Tänään kuitenkin ajattelin repäistä ja kertoa kuulumiset.

Aloitetaan siis.
Tämä kakkonen on saanut epävirallieseksi tekonimekseen Kekkonen. Tai Kaveri. Jommalla kummalla minä ja Pasi tunnistamme, kenestä puhutaan. Kekkonen on varsin rauhallinen kaveri. Potkuja on tuntunut hyvin, hyvin vähän. Kaveri on enemmän kiehnääjä -tyyppiä.
Raskaus sinänsä on mennyt ihan siivillä. Voisin sanoa, että on väliin päiviä - jopa viikkoja, etten ole muistanut "olla raskaana". Väliin tulee sellainen "AI NIIN" -efekti, "Meillehän on tulossa toinenkin lapsi!".
Raskaus sinänsä on ollut rankempi tähän mennessä, kuin Annin odotus. Se odotus oli helppo. Siis ihan läpihuutojuttu. Nyt en voi vieläkään retostella, että mitenkään maatakaatavan kamalaa on ollut, mutta huomattavasti rankempaa. Tosin, esimerkiksi hajut eivät ole häirinneet niin, kuin Annin aikoina ja... Seksi ei kiinnosta pätkääkään - toisin kuin Annin aikoina ;). Edes ihquja yöllisiä sekstailu-unia ei ole ilmennyt - kuin muutama... :D

Muuta?
Noh, pääsin sairaslomalle uudelta vuodelta supistelujen takia. Ja ah! Kylläpä niitä on tullutkin. Kovenevissa määrin jatkuvasti. Olenkin tässä jo muutamaan kertaan alkanut miettimään, jotta jokohan pian on lähtö lähellä. Mutta pyh. Ei vielä. Toisaalta, onneksi. Mielummin Kaveri mahassa hiljaa, kun Kaveri mahan päällä lujaa. :)

19 tammikuuta alkoi Äitiysloma. Todellinen loma, koska Anni on hoidossa vielä tammikuun loppuun. (Lue: VIELÄ TÄMÄN VIIKON!!!) Olen saanut elbata ja keräillä voimia ja järkätä kamoja ja... mikä tärkeintä, OMAA AIKAA! :D

Annia on myös käytetty kerran harjoitus-yökylässä, sillä viimeisin kerta on ollut viimevuoden touko-kesäkuussa, joten siitä on aikaa. Yökyläily oli Pasin vanhempien mukaan mennyt "ihan hyvin". Itse hieman epäilen sanallista palautetta. Mutta, edessä on vielä toinenkin harjoituskyläily, jos vain Kekkonen pysyy mahassa... Niin Annillekaan ei pitäisi suurempia järkytyksiä tulla yhtäkkisestä mummolan-yö-vierailusta.

Huomenna on edessä Seinäjoen reissu. Minä joudun/pääsen yksin, YKSIN Seinäjoelle äitiyspoliklinikalle lääkärintarkastukseen. Syynä Annin perätila. Eli edessä on Kekkosen asennon tarkistus. Itse olen nyt ihan varma, että Kaveri on pää alas päin. Mutta huomenna varmistetaan, ultralla, käyrillä ja lääkärillä ;)

Matkaa LA:han on vielä kuukausi. Saapas nähdä kuinka käy, tullaanko yhtä korrektisti kaksi päivää lasketun yli vai etuillaanko jonossa? Tai mahdollisesti Kekkosta saanee odottaa sitten pari viikkoa ylitte?
Aika näyttää.
Satu vaikenee - taas.

Potra poika

2008-10-06T08:57:00.001+03:00

Annin kummitäti ja kummisetä ovat saaneet lauantai ja sunnuntai välisenä yönä POTRAN POJAN. Onnea siitä! Heilläkin alkaa nyt ihan uudellanen elämäntilanne ja uudenlainen arki. :)

Itse ostin perjantaina kissoille 12 pientä keltaista leluhiirtä, joista piti sitten koko lapsikatras. Anni kävi nyysimässä heti kissojen 2 hiirtä, jotta rontit jäivät ilman. Ja illasta Anni meni toisen hiiren kanssa jopa nukkumaan. Toinen, musta kissa sai sitten itselleen Annilta tämän toisen hiiren ja koko ilta muristiin, mulkoiltiin ja sähistiin toiselle, ruskealle kissalle. Eli MUKAVAT oli lelut!

Annin kanssa käväisimme myös lauantaina ensimmäisillä kaverisynttäreillä. Juu-u! Kaveri täytti sentään 3 vuotta, mutta hassulta tuntui vielä meidän 1v2kk -lasta kolmevuotiaiden sekaan :) Hyvin synttärit silti meni ja kakkua syötiin ja mehua juotiin.

Ja mitäs vielä. Anni on nyt viikon verran nukkunut omassa huoneessaan, yksin. Hyvin on mennyt, vaihtelevasti 0-3 kertaa yössä pitää käydä tyttö kaatamassa takaisin vaaka-asentoon tai kaivelemassa tuttia mitä ihmeellisimmistä paikoista. Mutta toistaiseksi helppous, minkä tämä järjestely omiin iltatoimiin tuo, on niin jumalallisen vapauttava, että paluuta ei entiseen ole! Ja onneksi Anni nukahtaa illalla lähes poikkeuksetta heti ensiviennillä. Tyttö sänkyyn -> peittely -> hyvänyön toivotus -> pois. Ja sittemmin ei enää kuulu kuin muutama mulinakohtaus ja hiljaisuus. Onneksi. :D

4. Neuvola

2008-09-30T08:38:00.003+03:00

Maanantaina, eilen oli neljäs neuvola minulla. Kaikki oli ihan ok. Sydänäänet kuuluivat erittäin kirkkaasti sykkeellä 160. Ja vaikka vähän epäilinkin, että hemoglobiinini olisi alhaalla, niin mittaustuloksissa seisoi 130. Kohdunpohjankorkeus mitattiin myös ensimmäisen kerran ja se oli 18cm. Täti mittasi myös sokerini ensimmäisen kerran. Tulos oli onneksi ihan hyvä, jotta vältin vielä ainakin sokerirasituksen. (Niin, rasitus on jokatapauksessa tiedossa, koska Annin aikana en läpäissyt testiä, mutta kuulemma jos ennen RV24:ää joutuu testeihin, pääsee vielä lopussa uudemmankin kerran, eli onnistuin välttämään ensimmäisen testin!)

Perjantaina töissä, torstain kovan jumpan jälkeen, tunsin ensimmäisen kerran kaverin potkaisun oikein kunnolla. Siis ihan niin kunnolla, että mahan päälle asti. Todella mieltä huojentava kokemus ;).
Viikonloppuna haimme myös uudelle kaverille turvakaukalon autoon. Maksoi ihan turkasen kivasti, sillä ostimme Gracon autobabyn ja siihen omat matkarattaat, joihin kyseinen istuin myös sopii. Anni pääsee nyt nauttimaan puolen vuoden ajan uusista matkarattaista, kunnes uusi kaveri siirtyy niitä käyttämään.

Anni on myös onnistunut jälleen hankkimaan itselleen kuumeen. Ihan pelkkä kuume. Ei ainakaan toistaiseksi muita lisäoireita. (Jotain ihme-rokkoa kun on liikkeellä...) Siitä seuratenkin oli eilisen päivän puoliski "sairaslomalla" töistä, kun Pasin piti töihin.
Ja viimeyönä nuppunen heräsi puolenyön maissa ja oli sitä mieltä, että nyt olisi aika herätä koko konkkaronkan. Puolen tunnin jälkeen päätimme siirtää Annin omaan huoneeseen ja sinne lapsi siirtyikin. Nukkui yönsä ilmeisen hyvin, kerran Pasi kävi yöllä rauhoittelemassa ja laittamassa tutin takaisin. Joten, luultavasti tästä eteenpäin Anni nukkuukin omassa huoneessaan.
..Itse olen ihan kuin toisen asialla... Väsyttää... Uuuh.

Annin huone

2008-09-12T15:10:00.002+03:00

Me menemme tänään hakemaan Annille suurempi pinnasänky. Käytetty, mutta isompi, kuin mikä nykyinen on. Nykyinen on jotain TOOSI aikaa-ennen-minua tehtyä pientä sairaala (?) kalustetta. Ja se nykyinen siis alkaa olla Annille liian pieni ja muutenkin tätä vanhaa tullaan varmaan tarvitsemaan puolen vuoden päästä.

Kuitenkin, olen nyt vähän hukassa. Annilla on oma huone meidän talossa. Meidän talossa on monta huonetta, jotka voisivat olla Annin huoneita, mutta yksi on ihan vartavasten sitä tarkoitusta alkujansa rakennettu. Siellä se on, täynnä Annin romuja, ilman Annia enimmikseen.
Anni nukkuu meidän huoneessa, minun vieressäni, omassa pinnasängyssään. Anni on HYVIN harvoin nukkunut meidän kanssa samassa sängyssä. Vain silloin, kun EräsNimeltäMainitsematonHlö on nukahtanut yösyötöllä...

Nyt kuitenkin Anni menee nukkumaan n. klo 20 illalla. Ja me "aikuiset" perässä joskus 10-11 maissa. Ja Anni tahtoo herätä tähän meidän saapumiseen. Ja kun tahtoo herätä, ei tahdo enää nukataa, ainakaan tuntiin...
On sitten alkanut viretä ajatus, että olisi aika siirtää Anni omaan huoneeseen nukkumaan. Huoneeseen, jossa kukaan ei herätä kesken yötä. Ja muutenkin, pian meillä on huoneessa uusi mellastaja, joka herättää perheen kesken yötä ja entäs jos Anni herää silloinkin reippaaksi tunniksi? Kuolemahan sitä tulee, minulle, vitutuksen muodossa...

Mutta, mitenkäs se on näin vaikeata?
No ensinnäkin, ajatus, että Pasi on joka toinen yö poissa kotoa ja Anni toisessa huoneessa erossa minusta on jotenkin... Toivoton? "Kaikelta pahalta, mitä yöllä nyt vain saattaa sattua, puolustettava perhe on ripoteltu pitkin poikin!"
Ja toisena. Väläytin ideaa omalle äidilleni, joka laittoi välittömästi kapuloita rattaisiin; "ETTEKAI TE NYT TODELLAKAAN AIJO VIELÄ ? Sehän nyt on lähes moraalitonta! Nuon pientä lasta laittaa yksin nukkumaan." ja "Mitä jos se herää keskellä yötä ja sitä pelottaa?". Okei, itse en usko, että Anni vielä mitään mörköjä, yms, osaisi pelätä, ja tiedän Annia nuorempiakin lapsia, jotka nukkuvat omissa huoneissaan. Mutta yöheräämiset muuten on kyllä sitten hieman... Ajatuksen arvoinen. Sillä, oli Pasi kotona tai ei, niin sehän olen minä, joka hyppää kahden huoneen väliä...
Ja muutenkin, haluaisin tehdä tämän asian mahdollisimman "oikein".

Kiire alkaa olemaan, koska vieroitusta ei voi tehdä enää, kun uusi huutaja on muuttanut mahan ulkopuoliseen elämään. Ratkaisuja ja toimintaa pitää tehdä NYT!

Apua! Auttakaa minua! Mitä mieltä muut "aikuiset" ovat? Ja kokemuksia, kiitos!

IpanaKirppis

2008-09-09T09:02:00.002+03:00

Kävin viikonloppuna Annin ja serkkuni kanssa MLL:n Ipanakirppiksellä. Väkiä oli kuin pipoa, vaikka saavuimme paikalle viimeisellä aukiolotunnilla. Eli kaikin puolin onnistunut tapahtuma MLL:n kantilta katsottuna.
Pöytiä oli paljon, se tunti meni, että kerkisi nipin napin kiertämään kaikki pöydät, osa hieman vauhdilla. Ja pöydilla oli myytävää, paljon.
Yksi asia, mikä jäi vähän mietityttämään, oli tavaroiden hinnoittelu. Moni vaate jäi ostamatta korkean hinnan vuoksi. Tottahan joku ihminen on niistä uutena varmasti maksanut paljon, mutta käytettynä ja kauhtuneena en ole kyllä valmis maksamaan hintaa, jolla saisin uuden, melkein vastaavan tuotteen. Mielestäni tunnearvoa ei kannata lisätä kirppareilla vaatteen hintaan. Mielummin vaikka sitten siihen romuun. Ei kuluneisiin vaatteisiin.

Ensiviikonloppuna on kotipaikkakunnalla vastaava kirppis. Pitää kyllä käydä sekin kiertämässä ja kauhistelemassa. Ja jos tällä kertaa osaisin varata mukaan käteistä. Tuli näet yllätyksenä tuo käteismaksu viimekerralla... :)

Nyt on menossa muistaakseni RV 16+2. Kai. Hyvin menee, mutta menkööt! Ja silleen. Hipsutteluja tuntuu satunnaisesti sieltä täältä mahaa. Eiköhän ne nyt sitten voida virallistaa liikkeiksi. Maha on kasvanut ja eipä sitä enää voi peitellä uteliaiden katseilla. Olenkin valinnut vaihtoehtoisen tavan ja puen paitoja, jotka suorastaan korostavat mahaani. Nautittavaa :)

Anni tänään hoitoon jäädessään heilutti minulle ja sanoi aika varmasti hoitotädin ja minun mielestäni "Hei hei Äiti!". Olemme varsin vakuuttuneita. Vastasin takaisin "Hei hei Anni!". Katsotaan, tuleeko huomenna samanlainen toivotus...

3. Neuvola

2008-09-03T09:00:00.002+03:00

Käin maanantaina neuvolassa. Siis äitiysneuvolassa.
Ei ilmennyt uutta. Viikkoja 15+1. Sydänäänet löytyivät ensimmäisen kerran Dopplerilla. 155-160 sykettä minuutissa. Ja Hemoglobiini oli 132, ensimmäisellä käynnillä 142, joten 10 yksikköä tullut alas. Muuten ei mitään uutta läntisen taivaanrannan alla.

Itse olen nyt kärsinyt ERITTÄIN SITKEÄSTÄ hiivasienitulehduksesta. Kävin jo viimeviikolla lääkärillä aiheesta ja nyt neuvolassa kerroin tätille, ettei oireet ole ensimmäisen hoidon jälkeen kadonneet. Hän antoi esitteen jostain toisesta lääkkeestä ja kehotti aloittamaan maitohappobakteerien syömisen kuurina. Kuulemma se auttaa. Yllätyin. No mikäs siinä, mielummin maitohappobakteereja kuurina, kuin kutiseva ja kirvelevä alapää!

Anni. Voi Anni. Anni on ihan järkyttävä. Anni on ilmeisesti alkanut nyt ymmärtämään yksilöllisyytensä. Ja jos jokin asia ei mene, niinkuin yksilö haluaa. Yksilö HUUTAA!!!
TOIVOTTAVASTI tämä on HYVIN PIAN ohimenevää!

RV 14+0

2008-08-25T14:43:00.002+03:00

Joo, osaan taas käyttää tätä bloggeria... Hee.. No eiköhän se tästä taas... Edellisen postauksen kommentit olivat kauan piilossa Erään hlön kätevyydestä johtuen. En suostu tunnustamaan :D

Joo. Että sellaisia uutisia tuolla kertaa. Nyt voisin avata tätä "kakkosta" hieman enemmän.
Kakkonen päätti lähteä alullensa toisella yrittämiskierroksella, mikä on puolet ennemmin, kuin Anni aikoinansa. Pasin syntymäpäivänä alkoi viimeiset kuukautiset, mitä minulla on toistaiseksi näkynyt ja ovis tapahtui 5.6.08 omien tuntemusten mukaan. Positiivisen raskaustestin tein tasan neljäntenätoistapäivänä oviksesta, 19.6.08, ja yllätys ei ollut suuri. Oli jo sellainen olo, että tärpännyt on. Ja muutenkin, fiilis ei ollut yhtään mitään verrattuna ensimmäiseen kertaan. Ei todellakaan. :D Silti olo oli kuitenkin hyvä ja helpottunut.
Kuukautiskuppi, jonka tilasin kokeiltavaksi kesäkuun alussa, jäi nyt sitten kaappiin ainakin reippaaksi vuodeksi. Aloitetaan testiminen sitten myöhemmin...

Muuten, raskaus on tuntunut yhtä epätodelliselta, kuin Anninkin aikana. Ja unohduksia on sattunut jopa päiviksi. "Ai niin, meille on tulossa toinenkin!". Ah, ja kyllä olen voinut enemmän pahoin, kun Annin aikana. Toki, oksentamassa en ole käynyt, kuten viimeksi ja pahoinvointi ei ole ollut aamusta iltaan tapahtuvaa järkyttävää yököttämistä, jota ei pääse karkuun, kuin syömällä. Ehei, helpolla olen edelleenkin päässyt, mutta en niin helpolla, kuin viimeksi.
Myös väsy on jälleen antanut oman säväyksen elämälle. Nyt Annin kanssa kun ei noin vain mennä päikkäreitä vetäisemään, vaan sitä Akkaa on hoidettava, vaikka veto olisi niin pois, ettei sohvalta ylös pääse. Se on ollut henkisestikin musertavaa.
Onneksi oma kesäloma ja Pasin loma oli ajoitettu lähes täydellisesti, joten minä pääsin hieman vetämään lonkkaa aina silloin tällöin ja Pasi pääsi nauttimaan Annin seurasta. Ja tokihan tästäkin eripuraa saatiin useasti aikaiseksi...

Nyt viimeisen viikon aikana on tuntunut "nippailua" mahassa ja olen tietoisesti kieltänyt, ettei se voi olla vielä sikiön liikkeitä. Ja ei varmasti olekaan. Tänään söin kuitenkin ERITTÄIN makeaa kakkua, jonka seurauksena puolentunnin päästä tunsin ihan selvän muljahduksen mahassani. Siitä tunteesta OLEN vakuuttunut, että liikettähän se. Liikkeet pitäisi kalentereiden mukaan alkaa tuntua keskimäärin tällä tai seuraavalla viikolla toisintosynnyttäjällä. Eli tunne ei kovin päin honkiakaan voi olla...

NP-ultrassa kaveri oli varsin vilkas. Suorastaan pelottavan vilkas. TOKI asiaan voi hieman vaikuttaa tikkari, jonka popsin juuri ennen ultraa... Pasi myös totesi tilanteen olevan näin.
Niskapoimu-ultrassa tulos oli 1,2, eli "normaali" ja rakenneultra on lokakuussa. Seuraava neuvola ajoittuu syyskuun ensimmäiseen päivään. Ja uutinen on kerrottu niin kotona isovanhemmille, kuin töissäkin työkavereille.

2.0

2008-08-19T08:38:00.004+03:00

Kuva: RV12+4

Nyt: RV 13+2 - LA 22.2.09

Hyvää 1-vuotissyntymäpäivää Anni!

2008-08-12T07:17:00.003+03:00

Tänään on Annin yksivuotissyntymäpäivä. Jestas. Nyt tuota pikkuista Mukkeloa on elätetty jopa yhden vuoden maanpinnalla, mahan ulkopuolella! Ja edelleen on elossa...
Aamulla heräsin jo kuuden maissa, enkä koommin saanut unta. Jotenkin ihmeellisesti ajatukset harhaili vuodentakaisiin tapahtumiin ja kun tajusin, että mikä päivä tänään on, annoin ajatusten harhailla siellä. Kyllä lapsen synnyttämisestä jää vaan pysyvä muisto jäljelle ja itselleni onneksi positiivinen, vaikka hieman tuota Annin tuloasentoa piti pelätä. Kuinkahan se on, kun on vaikka 10 lasta synnyttänyt, muistaakohan jokaisen synnytyksen erikseen, vai sotkeeko tapahtumia eri synnytyksistä toisiinsa?
Kuitenkin, tänään emme varmaan vietä Annin synttäreitä suku ja ystäväporukalla, vaan se on siirretty tulevalle lauantaille. Tänään, jos ilmat suo, lähdetään käymään Ähtärin eläinpuistossa kääntymässä ja kurkkaamassa eläinten syyspuuhia. Ja jos ilmat ei suo, niin sitten varmaankin vietämme leppoisan kotipäivän ja illan syöden kaikkea hyvää Annin kanssa.
Anni PITÄÄ jäätelöstä. Todella.

Mitäs Anskulle muuten kuuluu? No, eilinen päivä oli täysi helvetti. En sitten tiedä miksi, mutta toivon, että syy on uusien hampaiden. Koko päivälle riitti kitistävää ja itkettävää ja raivottavaa. Tutti oli ainut maailman asia, joka rauhoitti, aina välillä ja aina vähäksi aikaa. Toivottavasti näitä hampaita tulee sitten vaikka heti muutama kerrallansa, kun tällaista showta pidetään...
Anni on myös aloittanut puheharjoitukset. Tämän tästä sormi osoittaa jotain asiaa ja suusta kuuluu "Kuka" tai "Kukka". Anni osaa olla myös kohtelias. "Kiittää" kuuluu aina silloin tällöin, kun Annille antaa jotain käteen ja ruoan päälle se kuuluu lähes varmasti. Myös joskus kyseisellä kiitoksella osoitetaan haluavan jotain, kuten lelun, kaukosäätimen tai vaikka keksin. "Kiikkaa" tarkoittaa keinumista tai keinua. Varsinkin silloin, kun Anni näkee keinun, alkaa kiikkaata kuulua. Mitä luultavimmin mieli tekee keinuun...
Ja uusi sanavaltaus on "Tippu". Tutit ja lelut lentelevät käsistä ja perään tokaistaan Tippu. Jupjup, tippupa hyvinkin...

Kauan kaivattu KESÄLOMA!

2008-07-22T11:42:00.001+03:00

Nyt se on kuulkaan KESÄLOMA, satoi tai paistoi. Ihan sama.
Nyt LOMAILLAAN vaikka väkisin.
Johan tässä on 2 päivää jo maattu, kun keli on mitä suomalaisin ja sisälläkään ei huvita mitään tehdä. Oikein LÖKÖLOMA siis. JEI!

Kitinää

2008-07-15T10:05:00.002+03:00

Anni meni viime viikon alulla varahoitoon, eli ihan uuteen paikkaan päiväkodille, kun oma hoitotäti jäi kesälomalle. Varsin avoimin mielin, hieman jännittyneenä kuitenkin vein Akan maanantai-aamuna päiväkodille, jossa tulikin mukavan oloinen vanha täti ottamaan Akan vastaan.
Illalla hain Akan takaisin ja iltahoitajien kommenteista oli aistittavissa, että kaikki ei ihan ollut mennyt ok. "Huomaa, että vähän outoa tällainen melu...". Jne. Tutti suussa se Akka siellä kuitenkin istui rattaissa, mikä sinänsä vähän jo nostatti vitutuskäyrää... Meillä kun tuota tuttia ei ole tuputettu ihan muutenvain syötäväksi...

Seuraavana yönä näinkin jo unta, että Annin oma hoitaja ilmoitti lopettavansa päivähoidon ja minä itkin, että älä jätä! :D

No seuraava päivä meni varsin samaa rataa ja keskiviikkona olikin sitten tapahtunut.
Ensinnäkin, Annilla oli ihan vieras tutti suussa, kun tulin. Annin tutti oli laitettu vieraan matkaan. Toinen vaaleanpunaisista tumpuista oli hukattu ja mikä ikävintä, Annia oli purtu selkään.
Joku poika oli päättänyt ottaa palan meidän Akan selästä. Ensin en huolestunut kuulemastani, tottahan lapset toisiaan purevat. Mutta kun kotona katsoin jäljen, mitä Akan selästä löytyi, ei kyse ollut vain puremisesta. Minä voisin melkein kutsua tapausta raateluksi. Jälki oli todella järkyttäväja näin viikon Bepanthen -hoidon päälle, ei se ole vielä parantunut. Liekö arpi jää.
Kuitenkin, nyt olen kahden vaiheilla, että pitäisikö tästä tehdä valitus. Eihän valvotuissa olosuhteissa toisen tenavan pitäisi pystyä raatelemaan toista. Ei ainakaan minun mielestäni.
Jonkinmoinen luottamuksen pula päiväkodille nyt lankesi osaltani...

No, keskiviikko ja torstaiyönä Anni tuli kuumeeseen ja nenä alkoi vuotamaan. Ensinnäkin valvoin kolmeen asti yöllä, ennen kuin Akka nukahti kunnolla. Ja sittemmin tuttia asennettiin noin tunnin välein uudelleen.
Ajattelin heti, että saan jäädä kotiin hoitamaan Akkaa kotiin. Mutta asia ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen...
Pasi näet tuli noin kahdeksan aikoihin kotiin oltuaan edellisen yön ja osan päivää töissä. Yhteensä 15 tuntia. Ja kaupanalan työehtosopimus sanoo, että jos toinen vanhemmista on kotona lapsen sairastaessa, niin toisen on tultava töihin. Soitin sovittelevan puhelun töihin, josta kävi ilmi, että minulla ei ole mahdollisuutta jäädä hoitamaan Annia kotiin, muuten kuin menettämällä työtunteja tai palkkaa...
Hieman kiehahti, kun ei työnantajan edustaja ymmärtänyt, että en voi jättää lasta hoitoon isälle, joka nuokkuu ja pilkkii sohvalla samalla, kun soittelen ympäri pitäjää saadakseni Akan hoidon onnistumaan. Ja muutenkin, kun itse on valvonut puoliyötä, niin tuskin työpäivän jälkeen enää jaksaisi hoitaa kiukkuista ja kipeää Akkaa ja Pasi olisi varmaan jo kuollut siihen mennessä...
No ei siinä sitten auttanut, kuin mennä työpaikkalääkärille kertomaan tilanne ja oireiden perusteella sainkin sitten sairasloman sille päivälle. Onneksi.
Kummallisen kankeaa touhua. Ja IHMETTELEN, jos asia on tosiaan näin, ettei kaupanalan TESsissä oteta huomioon vuorotyöläisiä!

Koko viikonloppu menikin sitten kitistessä Akan kanssa. Mikään ei tuntunut olevan hyvin, ruoka ei kelvannut, maito oli pahaa ja unikaan ei tullut. Hieman pinna kireänä pääsinkin tänään lepuuttamaan hermojani töihin. Jei. Ja saas nähdä, onko koko kersa enää hengissä, kun tänään käyn häntä päiväkodilta hakemassa...

Alavus Ryskööt 08

2008-07-05T13:31:00.008+03:00

Viimeviikonloppuna Alavudella oli Ryskööt. Se on sellainen kaksipäiväinen markkinatapahtuma. Paljon kojuja, joissa myydään mitä erikoisempia tuotteita, paljon ohjelmaa ja illalla PAAALJON vanhoja koulukavereita.
Lauantaina kävin äitini ja Annin kanssa kääntymässä Rysköillä päiväseltä. Ja mitäs sieltä löytyikään? :D

Vaippalan yrittäjä-täti oli tullut esittelemään tuotteitaan Rysköille. Mahtavaa!
Pääsin hypistelemään BumGenius 3.0 -taskuvaippoja. Mielessäni onkin ollut jo useamman kuukauden käydä kääntymässä VaippalanTätin luona, kun kerran yritys on aikasta lähellä tässä. Tosin, äntiin en ole moista repäisyä saanut, joten nyt hoitui sekin samaan syssyyn :D

Itse BumGeniuksista sanon sen verran, että toistaiseksi en parempiin vaippohin ole vielä törmännyt. Mukana kun tulee 2 mikroimua, isompi säädettävä ja pienempi vakiokoinen, niin kyllä poijaat sitä pissiä siihen vaippaan mahtuu :D Näin viikon käyttökokemuksen nojalla voinen sanoa, että vaippa istuu ihan sikahyvin meidän Anskulle ja vaikka laps olisi hoikempi tai paksumpi, uskoisin vaipan istuvan silti... Vaippa ei myöskään ole sellainen mahdottoman kokoinen möhkö siinä lapsen pyllyn ympärillä, joten sekin on varsin erinomaista.
Ja mikä parasta vaipassa? No tietenkin se, että vaippa menee ihan vastasyntyneestä asti :) Kelpaa samat vaipat niin Annille, kuin kakkosellekin sitten joskus! Ihan vain neppareilla saa koon säätää sitten vähää ennen kuin vaippaa puetaan päälle.
Joskus tosin tahtoo ottaa ongelmia saada molemmat mirkoimut suoraan ilman kurttuja ja mutkia taskuvaippaan sisälle, mutta näemmä siihenkin kehittyy omanlainen tekniikka ajanmyötä.

Rysköösaalis:
Minä ostin muutaman vaipan.
Äiti osti Annille rysköiltä punaisen pohjalais-salmiakkikuviolla varustetun t-paidan. Ja ah, kuinka Emännän näköinen Anskusta tulikaan ;D
-Kallis mutta kannattava reissu. :D

Kävimme myös Pasin kanssa iltasella kääntymässä Rysköillä ja tuttuja löytyi. Paljon. Ja näin myös serkun tulevan vaimon viettämässä polttareitaan. Ja voi juku, minkän näköinen hän olikaan... :D Onneksi omat polttarit aikoinaan olivat inhimilliset! Kiitokset kaasolle, vielä kerran.

Koti

2008-06-25T18:15:00.005+03:00

Se on kuulkaas tytöt ja poijaat sillä lailla, notta meirän koti o valamis!
Tänään, monen vuoden ahertamisen jälkeen, muutamien sotien, muutamien väsyjen ja yhden tenavan jälkeen meidän koti on virallistettu valmiiksi.

Kyllä, nyt se on valmis, 100%!

Tai ainakin rakennustarkastajan papereissa... :D
Ihan täysin täydellisen valmis liekö tulee koskaan olemaankaan... Ehkä. Kukaties. We Shall See...

Ja silti, tämä ei tunnu missään. Olotila ei muuttunut, ei ole yhtään "ihan valmiin kodin omistaja" -olo. Missä on se KAUAN kaivattu HELPOTUKSEN tunne?!

Kestovaipat

2008-06-23T13:59:00.009+03:00

Niinhän siinä kävi, että hurahdin kestovaippailuun. Aikaa se otti, mutta kuten sanonta kuuluu; parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Alunperin tarkoitus oli aloittaa kestovaippailu heti melkein alkushokista toivuttua, mutta eihän todellisuudessa siinä sitten näin käynytkään.
Itse kestoilu muhi pinnanalla hiljalleen aina siihen asti, kun oli Annin aika mennä hoitoon.
Hoitotäti oli erittäin kestovaippa-positiivinen hoidettuaan jo yhden kestopepun vaipattomaan aikaan. Ja hän lupasi mielellänsä käyttää kestoja, kunhan itse hoidan pyykkäyksen (tottakai!).

Ja siitä se kipinä sitten lähti. Päätin saada niin monta vaippaa kasaan, että kestoilu onnistuisi, edes hoidossa.
Ihan vahingossa törmäsin (anopin) Käsityö-lehdessä olevaan kestovaippa-kaavaan joka oli hyvä ja pienellä modifoinnilla lähes täydellinen. Sitten alkoikin kestovaippakankaan metsästys, joka ei kyllä ollutkaan niin helppoa. Muutaman harjoitusvaipan, yrityksen ja erehdyksen jälkeen löytyi oikea malli ja lopulta myös sitä oikeaa PUL -kangasta, josta teinkin sitten ensimmäiset kuorivaipat.

Totesin kuitenkin käytössä, että kuorivaipan ja sisävaipan yhdistelmä on meille liian monimutkainen ja työläs, verrattuna taskuvaippoihin. Joten muutostyö tehtyihin kuorivaippoihin alkoi. Ja avot, siinähän se, lähes täydellinen vaippa. Taskuvaippa, johon saa lisätä imua tarpeen ja mielen mukaan.

Ja koska hoidon alkuun oli silloin niin pieni aika enää, niin enpäs itse kerinnytkään kaikkia vaippoja tehdä, joten otin Huuto.netin apuuni. Ja sieltäpäs vasta vaippavalikoima avartuikin. Olisi pitänyt ennemminkin jo tutustua kyseiseen "palveluun". :D
Huutonetissä olen tähän mennessä (omasta mielestäni) tehnyt muutamia onnistuneita vaippakauppoja, ja erilaisista vaipoista olen sitten kerännyt kokemuksia oikein roppakaupalla.
Kuitenkin, tilauksessa on vielä lisää kangasta, että saan tehtyä vielä omiakin vaippoja enemmän.
Muuten noita vaippoja alkaakin olla pian jopa ylitarpeen. Jos nyt niin voi sanoa...

Karkean laskelman tein myös säästöstä, mitä kestoilu tuottaa kukkarollemme. Laskelman kaava menee kutakuinkin näin;
* 1 Kertavaippa maksaa keskimäärin noin 0,20e
* Kertavaippoja keskimäärin päivässä tarvitaan noin 6.
* Viikossa säästöä tulee täten 0,20e x 6 vaippaa x 7 päivää = 8,40e.
(Tietysi lapsi käyttää pienempänä enemmän vaippoja päivässä, jolloin vaipan hinta ei kuitenkaan ole noin korkea...)

Tokihan kestovaippojen hommaamiskustannukset ovat suurempia, mutta pitkällä juoksulla hinta haukkuu kertavaipat mennen-tullen-ja-palatessa.
Siihenkin tein oman laskelman, mikä kutakuinkin meni niin, että kestot koko vaippaiälle maksaa noin 200e ja kertavaipat noin 1400e. Mukaa luettuna kaikki pesukustannukset ja roska-astian tyhjennyskustannukset.

Mutta, en edelleenkään tuomitse ketään kertavaippailijaa. Olenhan itsekin ollut laiska aloittamaan koko kestoilua ja meillä on edelleenkin öisin ja matkoilla kertavaipat käytössä...
Totean vain, että aina kannattaa tutustua vaihtoehtoihin ja kestoilussa varsinkin näihin taskuvaippoihin ja All-in-one -vaippoihin, jos kuorien ja sisävaippojen / harsojen kanssa räppääminen tuntuu monimutkaiselta ja hankalalta. Tuskin itse käyttäisin kestoja, ellei olisi olemassa tällaista "helppoa" vaihtoehtoa.

10kk neuvola

2008-06-13T10:45:00.004+03:00

Kymmenennenkuukaudenneuvola tuli käytyä Annin kanssa tuossa muutama päivä sitten.
Ei mitään erikoista. Sitä samaa vanhaa.
Pituutta oli tullut sopivasti, niin, että Akka on nyt 74cm. Painoa oli myös tullut siten, että kiloja oli 9 ja jämiä 575g.
Mitään Hemppaa ei mitattu, mikä tuli yllätyksenä. Ja seuraava neuvola on sitten yhdenvuodenneuvola.
Neiti on myös oppinut konttimaan, joten siinäkin ollaan melkein aikataulussa. Melkein. Ja tyyli on vapaa, mutta pakollinen.

Ja mitäs muuta uutista?
Noh, meille tuli eilen 2 kissanpoikasta. Raukkoja pieniä, ihania. Ja Annikin tykkää. Tykkää vallan niin paljon, että ottaa koko kouralla kissan päästä kiinni ja raahaa pitkin laattiaa. Aika kovakouraisen näköisesti... Eli, meillä suojellaan nyt kissoja lapselta. Ainakin niin kauan, että kissat oppivat varomaan ja juoksemaan pakoon, tiehensä.

Kiirettä pitää!

2008-06-02T15:29:00.002+03:00

Työt alkoi ja sitten alkoi myös kiirus.
Olovanansa ei enää tahdo töitten jälkeen löytyä aikaa kirjoitella tänne ja harvemmin edes töiden lomassakaan. Mutta katsotaan nyt, onko tämä vain pelkkää kesänaluskiirusta tai töihinpaluukiirettä.
Ja kotona taasen kaiken ylimääräisen vapaa-ajan, mitä Annilta ja Pasilta ja talolta liikenee, käytän kestovaippojen vääntämiseen. Ja siitä harrastuksesta on tullutkin mulle varsinainen pakkomielle. Hyvä sellainen kuitenkin. Ja nyt Annikin on lähes 95% kestopeppu.
Pitänee siitä aiheesta vielä infota täälläkin jokupäivä enemmän...

Kuitenkin, työt alkoi hyvin, Anni on hoidossa ja kaikki tuntuu luistavan. Annin hoitoon meno laukaisi myös liikkumistarpeen ja viimeviikonloppuna Ansku alkoi "konttimaan" myös eteen päin. Vihdoinkin!
En sitten tiedä, onko se sitten niin kiva asia ollenkaan, kun nyt saadaan olla pelastelemassa kaikkia tavaroita Annilta ja Annia kaikilta vaaroilta...
Mutta, konttii kuitenki!

Ja töihin menon kunniaksi, niin minä, kuin Annikin podimme melkoisen flunssan, josta emme vieläkään ole oikein kunnolla kumpikaan selvinneet...

Viimosia viedään

2008-05-16T21:25:00.002+03:00

Voivoi, onpas ollut kiirusta sitten muutaman viikon ajan. On ollut niin monenlaista tapahtumaa ja tehtävää ennen töihin menoa. Muun muassa kestovaippoja olen värkännyt. Ja toden totta, ihan hemmetin hienoja niistä tuli, vaikka itte kehunkin. Tosin, värkkejä moisiin on pitänytkin metsästää sitten oikein kissojen ja koirien kera. Mutta lopulta löysin vaippakangasta (kuoriosaan) hienolla pääkallokuosillakin vielä!

Niin, enää kaksi kokonaista päivää kotona "lomaa" ja sitten on meikän aika palata työelämään. Ei kyllä sitten näin kesän korvalla innosta koko homma tippaakaan. Rehellisesti sanottuna jopa ahristaa!

Anni kävi tänään koehoidossa noin kolmen tunnin pätkän, joka meni hienosti. Tyttö oli nukkunut pihalla vaunuissa lähes koko ajan ja ihan vähää ennen, kuin tulin hakemaan, herännyt, käynyt potalla ja ruvennut tätin kanssa syömään. Olivat siis syömässä vielä kun tulin.
Joten näyttäisi tuo hoito-hommelikin toimivan ihan hyvin, ei tarvitse murehtia.

Nyt ei sitten enää tarvitsisi, kuin nauttia näistä viimeisistä vapaudenrippeistä ja alkaa asennoitumaan työelämään... PLAAAAAH!

Iloista Vappua!

2008-05-01T16:38:00.001+03:00

Iloista Vappua 2008!
Peuhajaisterveisin Anni!

Perhesuunnittelua

2008-04-26T23:32:00.003+03:00

Olen pitemmän aikaa tässä jo miettinyt, että koska olisi paras mahdollinen aika alkaa värkkäilemään lapsosta numero 2. ...Olipas kliinisesti sanottu...

No jos totta puhutaan, mulla ei varsinaisesti ole lapsikuumetta. Ehei. Tämä yksi riittää täällä taistelemaan kanssani päivät pitkät mitä kummallisimmista asioita. Ja saamaan minut turhautumisen ja raivon partaalle miettimään, että voisiko näitä kenties myydä vaikka rikkaille lapsettomille pariskunnille hyvään hintaan...
Ja en todellakaan tiedä, että kuinka sitä jaksaa sitten hoitaa kahta lasta lähes tulkoon yksistänsä, kun Pasin työt eivät oikein tahdo antaa perää apuvoimille. Nytkin kun rankkaa tahtoo olla sen asian kanssa, että joka toisen päivän Pasi on töissä ja joka toisen päivän hän on kotona nukkumassa ja minun pitää Annin kanssa olla muualla evakossa, että mahdollistamme tämän nukkumisen...

Mutta, minulla on RASKAUSKUUME! Oijoi, olen ihan seitsemännessä taivaassa, kun mietin, kuinka ihanaa aikaa varsinkin loppuraskaus oli. Minun on ikävä sitä aikaa. Aikaa, kun Anni oli vielä ihan tuntematon heppu ja mahassa möllersi kaveri, joka kuunteli, mutta oli hiljaa, joka pysyi mukana sen enempiä puettamisia ja aikaa, kun sain tehdä päivät pitkät mitä itseäni vain sattui nappaamaan. (*huokaus*) ...No ihan sitä aikaa nyt en takaisin saisi raskautumalla uudelleen...
Minun on ikävä aikaa, jolloin kaikelle käyttäytymiselleni oli syy. Vaikkei se ehkä oikeasti ollut tämän syyn seuraus, mutta silti tekosyy oli. Ja aikaa, jolloin koin olevani mieleltäni PAAALJOOON rauhallisempi ja tasaisempi. En muista olleeni oikein kunnolla kiukussa keskiraskaudesta loppuun laisinkaan...

Ja nyt olen alkanut ajattelemaan, että josko vaikka alkaisi olemaan aika uusinnalle. Tokikaan uusinta ei varmaan ole yhtä kaikkea jännää ja uutta täynnä ja monet asiat ovat vanhaa kauraa. Mutta uusinta antaisi silti mahdollisuuden nauttia tuosta mahtavasta raskaudesta ehkäpä jopa hieman vapautuneemmin, kun on jo kokemusta yhdestä. Josko siitä ajasta osaisi nauttia vaikka enemmän, kun enää ei jännittäisi niinkään tulos. Ehkä.
Ja saisin tekosyyn jälleen tälle isolle mahalleni, joka on alkanut taasen pistämään silmääni ja ketuttamaan oikein toden teolla. (Annistahan kiloja minuun jäi 4... ja ennestään ylimääräistäkin jo oli 6...)
Ja enää ongelmia ei ole työpaikankaan kanssa. Nyt minulla on vihdoin se vakituinen työsuhde, niin tulotkin on sitten turvattu. Toki, henkilöstöpäällikkö ei varmasti tulisi ilahtumaan uutisista...

Ja tällä kerralla ajattelin osata tuon imetyspuolenkin paljon paremmin. Ja hoitaa sen vielä tunnollisemmin, kuin viimeksi. Eli pistän hieman paremmaksi. ;)

Mutta mutta. Niin. Mutta.

Entäpä jos kakkonen onkin sitten oikein tosi krätyynen ja herättelee parin tunnin välein yöllä syömään ja tekee siten päivistäni helvettiä kaitsiessani Annia?
Entäpäs jos raskaus ei menekään ihan odotetusti?
Entäpä jos synnytys ei mene tällä kertaa, kuin unelma, kuten se viimeksi meni.
Entäpä jos voin huonosti koko raskauden ajan ihan alusta ihan loppuun ja olen todella huonossa kunnossa?

Niin, ENTÄPÄ JOS?

Ihanaa Kevättä!

2008-04-23T17:56:00.004+03:00

Niin se kevät maistuu ihanalle, että saa leskenlehden kukkakin kyytiä! :D
Kyllä Äitin kanssa onkin kivaa tonkia pihamaalla!

Ihanaa kevättä kaikille!

-Satu & Anni-

8kk Lääkärineuvola

2008-04-22T20:12:00.003+03:00

Annin kahdeksannenkuukauden lääkärineuvolakin oli viime perjantaina. Nyt vasta jaksan kirjoittaa kuulumisia sieltä.
Pituutta oli kahden kuukauden takaisesta tullut huimat 5 senttiä, eli pituus nyt on 72,5cm. Pituuskäyrä olikin nyt sitten lievässä nousujohteessa.
Painokäyrä taasen lievässä laskussa, muttei kuulemma ollenkaan niin pahasti, mitä tämän ripulitaudin jälkeen voisi olla. Painoa oli 8500g. Ja päänympärys oli 45,2cm.

Lääkäri testasi kuulon ja näön ja totesi ne normaaleiksi. Myös mahan sisuskalut olivat normaalin kokoisia. Istuvaa Annia kun hän käänteli ja väänteli, löytyivät myös kaikki suojarefleksit, ettei pitäisi tytön kaatua. (Ja miksihän se sitä sitten tekee?!)
Motoriikka on kuulemma hyvin kehittynyt ja mitään kummallista ei siinä kuulemma ole, ettei Neiti vielä liiku millään lailla. Kuulemma tyttölapset aloittavat useimmiten puhumisen ensin ja liikkumisen sitten. Ja pojat tyypillisesti toisin päin.
Ja Annin ääntelystä lääkäri totesikin, että selvästi kehitys on tällä hetkellä keskittynyt sille suunnalle, kun äänteitä tulee paremmin, kuin normaalisti tälle ikää. Ja kuulemma jo jotain vuorovaikutustakin on Annin ja minun välillä ääntelyssä havaittavissa.

Ja illalla kotosalla Anni sitten otti harppauksen tässä liikkumisessakin. Tokikaan, ei hän vielä ryömi, eikä konttaa eteenpäin, mutta pyörii ympyrää niin, että se näyttää jo melkein siltä konttaamiselta. Eli, ei siitäkään pitäisi ongelmaa tulla. Toivottavasti.

Olen myös huomannut jonkinmoista uhmaa ilmassa. Anni osaa jo ilmaista mieltänsä, valitettavan usein. Nytkin, kun kirjoitan tätä, enkä ole hänen kanssaan leikkimässä, niin kitinää ja marinaa kuuluu. Tämä on toisaalta myös todella rasittavaa, kun ei kovin kauaksi voi mennä ilman huutoa. Toisaalta tämä on kyllä myös ihan ihanaa... :D (Jakomielitautinen?)
Toivottavasti tätä ei kuitenkaan kestä kauaa. Tähän väsyy.

Tauti x2

2008-04-15T09:13:00.002+03:00

Huoh...
Anni parani, minä tulin kipeäksi.

Sunnuntai-aamuna alkoi takapuoli laulamaan ja iltaan mennessä se onneksi rauhoittui, mutta tilalle nousi kuume. Nyt olenkin kolmatta päivää kuumeessa ja tuolla digimittarilla (jonka epäilen toisinaan mittaavan kuumeen ihan miten sattuu...) olen parhaimmillani saanut lämmökseni 38,5. Tänään aamulla se näytti 37,1.

Onnellisesti sunnuntaina hajotin meidän "elohopea"mittarin, jonka mittaustulos on ainut, johon luotan. Digimittari minun mielestäni antaa todellista pienemmän tuloksen ja korvakuumemittari taasen todellista suuremman lämpötilan. Kai se keskiarvo näistä olisi paras.

Tänään havaitsin heti aamusta sen, että juma kun kaikki lihakset on kipiät. Ja silmät! Niitä kun liikuttelee päässänsä ääriasentoihin, niin vihlasee ihan todenteolla jonnekin tuonne nuppiin. Jei. Ja selkä on ihan riekaleina. Enää ei pysty makaamaan sängyssäkään, kun se on niin tuskaa.

Hassu homma, että tämä tauti tuli minuun vasta nytten. Viikon verran Anni sairasti ja koko sen ajan olin terve. Ja sitten kun Anni parani, minä sairastuin.

Ainiin, piti vielä muuten sanomani. Kaikkein ihaninta tässä hommassa on se, että Pasi on päivät töissä ja Anni on kiukussa kuin ampiainen. Sillä näemmä pukkaa jälleen uutta hammasta suuhun ja se on ilmeisesti aikasta kipeä ja kutiava. Tänään olisi Annin ensimmäinen hammashoitola-aika, mutta saas nähdä, että millaisella seurueella sinne Annia oikeen viedään...

Tauti

2008-04-11T09:55:00.002+03:00

Meillä Anni on ollut viikon verran ripuli-oksennus-kuume -taudissa.
Tauti alkoi viime viikon perjantaina aamusta löysällä kakalla, joka sittemmin muuttui ripuliksi. Perjantai-iltana Anni sitten otti ja oksensi mun päälle (ja vitsi sitä oksennusta oli!). Koko perjantai-lauantai välisen yön heräilin parin tunnin välein, joko vaihtamaan ripulivaippaa tai pinnasänkyyn kuivempaa alle. Ja muutaman kerran taisi Anni päästä käymään suihkussakin.
Yön aikana tytölle nousikin sitten kuume, joka laski seuraavana yönä.
Oksentelu loppui yön aikana, viimeinen tuli viiden maissa ja yhden kerran Anni oksensi seuraavana yönä.

Lauantaina kävimme näyttämässä Annia terveyskeskuksessa korkean kuumeen takia (joka ei meinannut supolla laskea...) ja Neitin juomattomuuden (Alle 300 milliä päivässä, kun tämän ikäisen pitäisi juoda nestettä 1100 milliä päivässä). Mutta vastaanotto virkailija meinasi passittaa meidät kotiin sanomalla: "Tyttö näyttää ihan terveeltä, menkää kotia. Meillä on täällä muutenkin kiirettä ja minä en ole kerinnyt vielä edes syömään!" ja "Sitä nestettä PITÄÄ tuputtaa, ei se muuten juo!".
Hieman vereni kiehahti ja tokaisin jotain tulista, johon vastaanottovirkailija sitten totesi: "Ehkäpä on parasta, että lääkäri katsoo kuitenkin."

Ripulin takia kävimme sitten keskiviikkona uudemman kerran terveyskeskuksessa, jossa oli sama virkailija töissä. Mutta tällä kerralla hän ei aukonutkaan kiduksiaan. Hyvä niin, sillä nyt olisi tullut jo jotain tosi ikävää tekstiä tämän Äitin suusta. :)
No mitäs lääkäri? Ei muuta kuin kotiin vain. Näyttää ihan virkeältä tenavalta, vaikkakin sitä ripulia oli ollutkin jo se 6 päivää. "Ihan vielä tarpeeksi voimissansa, kun jaksaa laittaa vastaan." Tyttö ei meinannut hyväksyä sitä, että lääkäri tarkistaisi hänen korvat ja voi luoja sitä sätkimistä, potkimista ja huutoa!

No, uskon vakaasti, että tämä tauti ei olisi hellittämässä vieläkään, ellen olisi kuullut Osmosalia vastaavasta lääkkeestä, johon on lisätty maitohappobakteereja ja Banaanin maku. Sitä Anni suostui hieman juomaan ja hetikin seuraavana päivänä oli helpotti. Ei tietenkään vielä parantunut, mutta helpotti. Suosittelen kaikille ripuloivien lapsien vanhemmille hankkimaan tätä litkua, joka maksaa ihan älyttömästi, mutta lopulta tuo rauhan lapsen vatsalle. Se on jokin F:llä alkava lääke, kyllä ne apteekissa tietää...

Vieläkään ei Anni ihan tasan terve ole. Kakka on löysää, mutta ei enää vetistä. Ja sitä ei tule enää, kuin kaksi kertaa päivässä. Ja nyt on ruvennut tuota ruokaa ja nestettäkin menemään, joten parempaan ollaan menossa.
Rankka viikko on ollut vanhemmalle. Nukkumattomat yöt ja huoli pikkuisesta on kyllä painanut ja asiaa ei ole helpottanut Pasin työajat (Yöt töissä ja päivät nukkuen). Olenkin joutunut jättämään muutamia menoja väliin, mutta joitakin velvollisuuksia olen kuitenkin pystynyt hoitelemaan.

Hotelli Helpotus

2008-04-04T19:00:00.001+03:00

Eikö kuva riitä kertomaan?!

Kestävää kehitystä?

2008-03-31T16:42:00.002+03:00

Pikkuhiljaa pääsiäisvitutus alkaa jättämään mieleni ja enää se ei muuta kuin vain harmita. Joten, selvisimme siitä ;) Nyt asiaan.

Asia, mikä otti aivoon tossa männäviikolla...
Kuten varmaan jokainen lapsiperhe tietää, että niitä lastenruokien lasipulloja ja peltikorkkia sitten kertyy ja kertyy, mitä isommaksi tuo nyytti kasvaa. Juu.
Meillä kyseiset lasipurkit menevät omaan astiaansa ja peltikannet omaansa. Sitten tietyin väliajoin käyn heivaamassa kyseiset astiat (tai siis niiden sisällön, eli kannet ja purkit) niille tarkoitettuihin lajittelupisteisiin. Tai pisteeseen tässä tapauksessa.

Olenkin tässä jo pitemmän ajan pannut merkille sen, että kuinka TYPERIÄ ja AJATTELEMATTOMIA ihmiset ovat.
Keräysastian päälle on hienosti laitettu tarra, jossa selvitetään todella pikkutarkasti, että millaista jätettä kyseiseen astiaan saa laittaa. "Lasipurkkeja, ei metallikorkkeja eikä posliinia... Ei ikkunalasia..."
Ja avattuani keräysastian kannen, mitä näen? Muutaman rikkinäisen kahvimukin, POSLIINIA. AUTON TUULILASIN ja läjäpäin huuhdeltuja lastenlasiruokapurkkeja, METALLIKANSI päällä.
Kerran törmäsin pienmetalli-keräysastiankannen avattuani käytettyyn AUTON AKKUUN!

Miten helvetissä ihmiset eivät ymmärrä kirjoitettua tekstiä? Millaisia puusilmiä ja älyvapaita idiootteja sitä tuolla keräysastioilla oikein käy? Ristus.

Eikö olisi PALJON helpompaa näiden kyseisien "lajittelijoiden" laittaa nämä lasipurkit kansien kera omaan roskikseen? Siihen roskikseen, mikä löytyy siitä omasta kotipihasta.
Minusta ainakin.
Tuskin ne purkit siellä niin paljoa tilaa vie ja pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse erikseen kerätä, eikä erikseen viedä purkkeja lajittelupisteelle. Ja koko lajittelupisteen keräysastioiden sisältöä ei sitten lähetetä kaatopaikalle muutaman lukutaidottoman typeryksen takia.

Luulevatko nämä "lajittelijahörhöt" nyt sitten tehneensä ympäristöteon ja pelastaneen maapallon omalta osaltaan?
"Olimpas minä etevä, kun vein meidän lasipullot lasinkeräykseen. Kyllä olenkin ekologinen. Olenkin nyt ansainnut ainakin kymmenen epäympäristötekoa!".
"No kyllä siinä autonakussa vähän sitä metallia on. Voivat sitten itte vaikka irroittaa, jos tarvitsevat. Ja sitäpaitti, kyllä se muovi sulaa, kun sitä metallia sulatetaan. Ompahan ainakin pois omista nurkista pyörimästä."

Ei hyvää päivää...

Tosi hyvää Pääsiäistä, joo

2008-03-24T18:04:00.003+02:00

Nyt täytyy kyllä myöntää, että ihan pikkiriikkisen vähän ketuttaa - vituttaa - rasittaa - ärsyttää.
Koko pääsiäinen ei oiken nyt mennyt lainkaan putkeen ja ties mitkä hermonit nyt taas vaikuttaa kun se sitten vielä vituttaakin kaiken kukkuraksi.

Ensinnäkin, tein ihan työllä ja tuskalla, vaivalla ja huolella Trulleille lauantaiksi sellaiset "palkkapussit", joihin oli tällätty tuhatta erilaista sortimenttiä karkkia. 12 pussia tein ja montako Trullia kävi?! EI YHTÄÄN. Niin, ihan turhaan vaivaa näin... Kymmenestä asti odottelin, että tulisi nyt jo pian ne ensimmäiset virpomaan, ja paskat. Neljältä lakkasin sitten odottamasta.
Jos nyt yhtäänkään mitään positiivistä tästä jaksetaan repiä, niin joo, jäipähän itelle karkkia, jolla voi nyt sitten levittää tota persettä.

Toisenakin. Pääsiäiskokko. Se saamarin risukasa ei syttynyt. Tai vaikka syttyikin hetkeksi, niin se paloi tasan siitä kohden, mistä syttyi ja sitten kun oli tasan siitä kohden palanut, niin sitten se sammui. Ja kun sitten ennen kokolle lähtöä ajattelin, että sepä lämmittää mukavasti, niin enpäs pukenut kunnolla ja tottahan se perse oli jäässä siitä kolmen tunnin pikkupakkasessa kököttämisestä. (Ja innolla odottelemme virtsatulehduksen saapumista...)
Pasi vielä ystävällisesti lähti ennemmin nukkumaan, kun oli ollut koko edellisen yön töissä ja rassannut autoa koko päivän, niin sekin "yhdessä olo" oli kovin vähäistä.
No, ainakin sain jäisen perseeni kanssa mönkiä ERITTÄIN VÄSYNEEN JA HIKISEN herran viereen järkyttämään...
Ja jos tästä aiheesta edelleenkään jaksetaan mitään positiivista repiä, niin se on se, että EI ONNEKSI OLLUT OMATEKEMÄ KOKKO. Mutta silti jouduin sen kolme tuntia seisoskelemaan pihalla sitä sytyttämässä, säälistä...

Kolmas takaisku tästä pääsiäisestä tulikin sitten tänään. Päätin (siis jo ajat sitten) järkätä Me&I -vaatekutsut. Tai miten se nyt hienosti ilmaistaan... Koko pääsiäisen olenkin sitten siivoillut ja miettinyt tarjottavia. Ja todellakin, kaikki 3 kerrosta on siivottu sitten viimosen päälle, ettei ennemmin koskaan ja ei ikinä enää koskaan. Ja pikku kiiruulla vielä viimesiä siivoilin tänään... Ja sitten vielä hieman leivoinkin. Ja arvatkaapa! Kahdestatoista kutsutusta henkilöstä tasan EI KETÄÄN tuli paikalle. Jesh! Ihan pikkusen vitutti. Näin vähän: |-|.
Siis, ei mitenkään voi olla totta, että juuri kahdellatoista ihmisellä sattuu olemaan muuta parempaa tekemistä, siis juuri NIILLÄ 12 ihmisellä, jotka minä satuin kutsumaan.
No, tästä jos positiivinen puoli katotaan, niin joo, nyt on tupa siisti ja on leipomuksia, mitä laittaa pakkaseen, jos joku sattuu tulemaan käymään joskus.
Mutta, eipä nyt kyllä sitten paljo kiinnosta mitkään vieraan. Ja tuo siisteyskään nyt ei jaksa paljon mieltä ylentää...
(Onneksi sentään esittelijä-täti oli ymmärtäväinen ja mukava ja sen kanssa oli mukava rupatella niitä näitä ja lapsien tekemistä ja muuta sellaista.)

Jos sitä kaivaisi ne trullikarkit, painautuisi Annin kanssa sohvan nurkkaan loppuiäksi ja vahtaisi televisiosta jotain ihan vitun turhaa paskaa ja odottaisi sitä äijää kotiutuvaksi edes joskus sieltä töistä. Helpottaisikos?

Täytynee myöntää, että ihan paskin Pääsiäinen sitten ikinä koskaan.

Istumisia

2008-03-06T18:53:00.002+02:00

Jälleen kerran heipat kaikille pitkästä aikaa!

Anni oppi alkuviikosta istumaan ilman tukea lattialla. Mahtavaa. Ja siitä onkin nyt sitten pitänyt näpsiä kuvia oikein urakalla.
Se on jotenkin niin söötin näköistä, kun tuollainen pieni keho pitää pystyssä sellaista isoa päätä. Ei voi mitään muuta, kuin ihailla näkyä melkein tippa linssissä ;D
Muita "hienoja" taitoja on sormien laittaminen ristiin. Neiti saatannee istua pitkätkin ajat sormet ristissä seuraillen niitä ristittyjä sormia mietteisen näköisenä. (Siis ei kädet ristissä, vaan sormet.) Sekin on jotenkin hauskaa seurattavaa näin "aikuisen" silmistä.

Kyllä täytyy sanoa, että nyt tämä lapsonen alkaa olemaan 'ihminen'. Enää tuo pieni nyytti ei ole mikään 'autistinen olento', joka viihtyy omissa oloissa ja maailmoissa vaan ihan selkeästi neiti nauttii seurasta ja jonkin moista seurusteluakin hän näyttää kaipaavan. Ulkopuolinen maailma on alkanut kiinnostamaan toden teolla ja kaiken maailman asioita pitää hipeltää ja maistaa. Ja välillä huudellaan äitiä apuun, kun ei meinaa onnistua.
Toisin sanoen, meillä ei ole enää vauvaa, meillä on LAPSI! Anni on lapsi, ei vauva enää.

Niinjoo, ja tukkakin on alkanut kasvamaan ja tihenemään. Ihqu peikkotukka näyttää tulevan. Ylähällä päälaella on jo pitkiä hapsuja ja Annista katsottuna oikealla on hänen oma pulisonki, joka on siinä kyllä ollut syntymästä asti. Ihana pulsari. Vaaleat nämä hahtuvat vielä ovat, joten niitä ei kyllä erota, ellei oikei katso.

Flunssasta olemme Annin kanssa kärsineet nyt pian jo toista viikkoa. Nyt on kierroksella jo toinen aalto tämän kahden viikon aikana. Ei kovin hääviä. Olisimme tiistaina käyneet tutustumassa Annin uuteen hoitotätiin, mutta jouduimme sen sitten perumaan, kun mulla nousi kuume. Mutta toivotaan, että ensiviikolla pääsisimme sitten kääntymään tätiä morjestamassa. Ja muutamassa muussakin paikassa kylässä.

Sain muuten itse alkuviikosta kutsun joukkoseulontoihin antamaan PAPA -näytteen. Lapussa kehotettiin miettimään, että koska on viimeksi antanut papa-näytteen ja täytynee sanoa, että en todellakaan muista, koska viimeksi... Toivottavasti heillä itsellä on se tieto jossain tallessa...
Nyt täytyy sanoa, että tunnen itseni WANHAKSI, kun kerran tällaisia kutsuntoja aletaan lähettelemään...

Osatako vaiko eikö?

2008-02-15T16:14:00.003+02:00

Anni ½-v osaa:
- Kirkua (Ihanaa!)
- Kääntyä selältä mahalleen ja mahalta selälleen.
- Pyöriä mahallaan lattialla ympyrää
- Istua sylissä/potalla/syöttötuolissa
- Taputtaa pöytää
- Viedä kaiken käteensä ulottuvilta suuhunsa
- Nauraa typerälle Äitille ja Isälle ja muille hauskoille asioille
- Pissata ja kakata pottaan (Vaihtelevasti)
- Pörrätä, päristellä, naksutella ja sylkeä suullaan. (Varsinkin ruoan kera)
- Ilmaista mielipiteensä (varsinkin niiden ei niin mukavien asioiden osalta)
- "Kirjoittaa" näppäimistöllä epämääräisiä viestejä
- "Juoda" nokkamukista
- Nukahtaa päiväunilleen hiljaa omassa pinnasängyssään (Vaihtelevasti)
- Olla ihana, ärsyttävä, rakatettava ja raivostuttava samaan aikaan.

Puolivuotta!

2008-02-12T18:53:00.000+02:00

Tänään tulee synnytyksestä kuluneeksi puolivuotta. Anni on siis puolivuotias. Jestas! Äkkiä se aika menee, vaikka tuntuu, että se matelee...

Jotenka siis: ONNEA ANNI!!!

Eilen oli neuvola ja tässä vähän paloja sieltä:
Pituus: 67,8cm (+1,8cm), Paino: 7645g (+675g), Päänympärys: 44,1cm (+0,8cm)
Eli edelleenkin me matkaamme nollakäyrällä. Hassua, koko raskauden ajankin Anni oli keskivertotenava ja nyt näköjään lapsosenakin matka jatkuu keskivertokakarana. (Ainut ei niin keskiverto-veto oli se perätilasyntymä...)

Neuvolatäti jaksoi ihmetellä jälleen Annin pöytään taputtamista, jota hän viime kerralla epäili vain vahingoksi. Tällä kertaa hän jopa kirjasi taputtelun neuvolakorttiin ja totesi, ettei normaalisti tässä vaiheessa vielä edes kiinnitetä huomiota moiseen.
Neuvolakorttiin tuli myös merkintä siitä, että varaa jaloilleen ja on suorin käsin vatsallaan maatessaan. Myös vierastaminen huomioitiin, jälleen. Muuten täti jutteli sapuskoinnista ja varmaan muustakin, mutta jostain syystä en jaksanut keskittyä suuremmin. Joten paljon meni ohi. Ainiin,ja kehottipa täti varailemaan aikaa hammashoitolasta, ensimmäisen hampaan kunniaksi.

Viikko vierähti

2008-02-10T21:41:00.001+02:00

Niin sitä viikko sitten vierähti jälleen, kuin humahdus vain. Mitään erikoista ei edelleenkään ole tapahtunut, sitä samaa vanhaa erikoista arkea. ;D

No, tänään ja eilen Neiti on ollut ikävän kiukkuisella päällä. Syyksi epäilen uuden, seuraavan hampaan tulemista. Siis EPÄILEN. En ole varma.
Neiti on ollut NIIN KIUKUSSA, että pariin päivään ei olla nukuttu kunnolla päiväunia, yöunia, eikä liioin syöty. Tänään sitten koin sellaisen ahaa-elämyksen, että tämän täytyy olla nyt sitten hampaista johtuvaa.

Tästä kaikesta viisastuneena päätinkin antaa Annille supon ja laittaa hänet heti iltapuuron jälkeen puoli kymmeneltä nukkumaan. Ja kyllä, suppo näyttäisi auttavan, sillä hän on EDELLEEN unessa, marisematta. Toisin kuin päiväunillaan, joita yritettiin otta tunnin verran, jokaisen viiden minuutin välein hieman itkeskellen.

Noh, huomenna on tiedossa neuvola. Jee. Päästään jälleen puntarille ja mittaukseen. Se on sitten mielenkiintoista touhua. Ja samalla voisin keskustella hampaista tätin kanssa, jos muistan.

Niin muuten, vein viimeviikolla Annin hoitopaikkahakemuksen kunnan hoitotäti-vastaavalle. Oli harvinaisen mukavan oloinen tätsky. Täytyy myöntää. Olisin viihtynyt kauemmankin jutuissa, mutta hällä tuntui olevan kiirus.
Kuitenkin, Annille on nyt jo lähes varmasti luvassa hoitopaikka aikas läheltä tästä, pyöräilymatkan päästä. Joten se on todella hieno juttu!
(Niin, siis hoitopaikka siis siksi, kun joudun töihin jälleen toukokuun puolesta välistä, kun vanhempainloma päättyy...)
Ja kuulemma hoitotäti on erityisen vannoutunut pikkuisten hoitaja ja pitää siis näistä pikkuisista. Sitten kun saamme varmuuden, että pääsemme tämän tätin hoiviin, niin saamme kuulemma aloittaa hoidossa käynnin "harjoittelun". Eli muutamia kertoja käydään etukäteen tutustumassa ja ihan kuulemma lopussa saa jättää Annin oikeen muutamaksi tunniksi kylään hoitoon. Että sitten ei tule ongelmia, kun kokonaiset kahdeksan tuntia pitäisi olla...

Laskiaissunnuntai

2008-02-03T11:06:00.000+02:00

Hyvää laskiaissunnuntaita kaikille! Mekin tästä vetäydymme pulkkailemaan jossain vaiheessa Anskun kanssa. Kunhan nyt vain jaksetaan... :D

Nyt on vihdoinkin kahden kuukauden työrupeama ohi ja minulla alkaa jälleen vanhempainloma. Pasi palannee takaisin rekan rattia pyörittelemään ja elämä palaa "normaaliin".
Ja todentotta, sain hankittua itselleni ja Annille päivärytmin töissä. Neiti menee nukkumaan illalla 21-22.30 välillä ja nukkuu koko yön heräten noin 8.30-9.30 välillä. Ja päivän aikana otetaan noin 2-3:t päikkärit.
Eli, tämä väli-töittyminen ei ollut sitten kuitenkaan mikään hullu idea, vaikka välillä niin epäilin ja varmaan moni muukin niin ajatteli.
Ja muutenkin, Pasi oppi olemaan Annin kanssa todella hyvin ja nyt miehestä huokuu luottamus itseensä vauvan/lapsen hoitajana. Se, jos mikä, on saavutus!

Ja muita uutisia? Saimme yläkerran vihdoin ja viimein valmiiksi 1.2.2008! Kauan siinä meni, laittoman kauan, mutta nyt se on valmis. Pikkuisen tuunaamme vielä rappusia ja paikalle pitäisi kutsua LVI-ihminen mittaamaan ilmastoinnin, niin sitten saisimmekin pyytää rakennustarkastajaa kylään. Jee! Ja sitten rakentaminen olisi virallisesti ohi. Toki, epävirallisesti se ei tule varmaan enää koskaan olemaan ohi. Aina on jotain paranneltavaa ja tuunattavaa...

Ensimmäinen hammas!

2008-01-28T18:37:00.000+02:00

Tänään tunsin ensimmäisen hampaan Annin suussa. Hammas sijaitsee alhaalla edessä vasemmalla (Annista katsottuna). Ikävän terävältä tuo tuntuu, mutta myös samalla huisin jännältä. :)
Hammas alkoi kuultamaan ikenen läpi jo perjantaina. Tai on voinut kuultaa jo ennemminkin, mutta me (minä) huomasin sen silloin. Ja siitä eteenpäin hammasta onkin nyt ihmetelty päivittäin, kun tänään se tuntui ensimmäisen kerran ikenen läpi. Terävänä.

Kylläpä sitä hammasta onkin sitten teetelty. Monen monta kuukautta on kuola valunut ja kaikenmoiset asiat on hakeutuneet suuhun jäykytettäväksi. Muutaman kerran on myös ollut havaittavissa itkua "vailla mitään järkevää syytä", jotka nyt kipataan nätisti tämän vasemman ala-etuhampaan piikkiin. Kivat sille :)

Enää viikko olisi töitä jäljellä ja sitten saisin jäädä viettämään lopun äitiysloman Annin kanssa kotiin. Jäljellä lomaa on siis 3,5kk, joten siinä on vielä mukavasti lomailtavaa...

5kk Neuvola

2008-01-16T07:57:00.000+02:00

Hei pitkästä aikaa!
Kirjoitellaanpas hieman neuvolakuulumisia, kun kerran 4kk neuvolakäynti on jäänyt kirjoittamatta.

Anskun pituus oli 66cm, paino 6970g ja päänympärys 43,3cm. (4kk - 63,8cm - 6595kg - 42,1cm)
Neuvolatäti tarkisti, että varaako Anni painoaan jo jaloilleen, kun kuulemma puolen vuoden iässä näin pitäisi tehdä. Ja kyllä, neiti suorastaan seisoa-törrötti pöydällä tätin otteessa. Hieman täti toki oli pelottava ja pientä vierastuksen ja itkun poikasta oli ilmassa.
Täti piti hienona sitä, että Anni tarttui pöydältä tuttiin ja leluun ja oli aluksi sitä mieltä, että Annin pöytään taputtelu oli ihan vain vahinko. Kuulemma kun viiden kuukauden ikäinen ei vielä osaa taputella pöytää. Mutta kun Anni taputteli pöytää lähes koko neuvola-ajan, niin täti alkoi empimään, että osaisiko sittenkin...?
Anni sai myös toisen rokotteen ja tällä kertaa illaksi nousi lämpöä. En mitannut, paljonko, sen tunsi kyllä päällepäin. Mutta Anni ei kitissyt, eikä marissut yhtään sen enempää, kuin koskaan ennenkään. Ja nukkumaankin raukka meni heti, kun makuupussiin tiputettiin.

Anni oppi myös eilen näyttämään kieltä. Juu-u! Ja se on tosi huvittavan näköistä! Tulen vielä katumaan sitä, että opetin...

Uutta

2007-12-31T08:01:00.000+02:00

Eilen oli se päivä, kun Neiti kääntyi ensimmäisen kerran selältä mahalleen laattialla. Ja voi sitä kirkumista, kun käsi jäi hankkiin itsensä alle. Muutaman minuutin kirkumisen jälkeen Anni sai kuitenkin kuin ihmeen kaupalla itse vapautettua kätensä ja sen jälkeen se kääntymisen jälkeinen vapautus onnistuinkin vallan vaivatta.

Anni on myös alkanut ilmoittamaan tylsyyttä ja epämukavuutta. Narinaa, kirkumista ja muuta mönkimistä on kyllä luvassa, kun on epämukava asento, tylsää tai ikävää sapuskaa. Eli persoona alkaa kehittymään.

Uusia juttuja on myös kieli, joka oli eilen tämän tästä pihalla suusta. Se oli jokseenkin jopa hupaisan näköistä. Ja jonkin moinen "purkan syönti". Suu käy, niinkuin suussa olisi jotain ja välillä jopa kuuluu epämääräistä ääntäkin.
Niin, ja jouluaattona varpaat sitten löytyivät ihan oikeasti. Niitä sitten tutkailtiin ja ähisteltiin suuhun tämän tästä.

Eka joulu!

2007-12-24T10:27:00.000+02:00

Hyvää ja rauhallista Joulua!

Update

2007-12-11T08:08:00.000+02:00

Hämmentävää. Mulla ei ole oikeen mitään kirjoitettavaa. Yli viikko on kulunut viimeisestä postauksesta ja mitään erikoista ei ole tapahtunut.

Anni harrastaa edelleen pottailua ja nyt kun kakka on tullut lähes joka päivä, on kakka tullut pottaan. Muutaman kerran ollaan onnistuttu yhteispelillä pissakin saada sinne pottaan ilmestymään, mutta se ei tokikaan joka kerta onnistu. En vielä osaa lukea Neitin pissahätää naamasta tai neiti ei sitä mielellään kerro :)
Neiti on myös ruvennut olemaan yökuiva. Eli aamulla kun aamutoimien yhteydessä vaippaa vaihdetaan, on useasti positiivinen yllätys odottanut - kuiva vaippa! Ja nyt kun nämä yötkin menee melkein täysin heräämättä, mitä nyt muutaman kerran tutti asennetaan takaisin suuhun...
Joten tämä Äitin töistyminen on onnistunut mielestäni vallan mainiosti.

Anni on myös alkanut keskustelemaan ja pitämään ääntä aikas tavalla. Mölinää kuuluu tämän tästä ja naurun poikastakin on ollut havaittavissa. Toki, ihan naurua ei vielä ole tullut, mutta melkein. Laattiallakin viihdytään niin mahallaan, kuin selälläänkin erilaisten lelujen keskellä (joita on mukava tunkea suuhun) jo useita hetkiä. Ja varsinkin, jos on Äiti tai Isä lähellä, laattialla viihdytään jopa vieläkin kauemmin.
Myös ryömimisen alkeita on Anni aloittanut harjoittamaan. Peppu nousee jo mahtavasti, mutta kun kädet ei vaan tahdo toimia samaan tahtiin. Joten siinä varmasti menee vielä hetki, ennenkuin johonkin suuntaan päästään liikkeelle (Onneksi!).

Töitä

2007-12-03T19:17:00.000+02:00

Tänään oli sitten ensimmäinen päivä töitä sitten yli puoleen vuoteen. Tai noh, töitä ja töitä. Meillä oli koulutuspäivä jälleen Kauhavalla ja sinne saikin lähteä normaalia työpäivää tunnin ennemmin ja sieltä kotiuduttiin normaalia työpäivää tunnin myöhemmin.
Puuh, rankkaa oli ihan vain siitä syystä, että edellisenä yönä ei paljoa tullut nukuttua. Sainkohan unen päästä kiinni joskus kahdentoista - yhden aikoihin ja heräsin ihan automaattisesti itse, en minkään herättämänä varttia vaille viisi, jonka jälkeen en sitten enää unta saanutkaan.
Kaiken kukkuraksi mahani hieman oireili, eli oli kipeä. Liekö jännityksestä kun nyt vihdoin sinne töihin päästiin.
Mutta kotiin tullessani täällä odotti tyytyväinen tyttö, joka oli saanut istuskella Iskän sylissä lähes koko päivän ja suhteellisen mukava aviomies, joka ei pannut pahakseen, että otin puolen tunnin tirsat väsyä lievittämään.
Toivoa saattaa, että ensi yönä saadaan unenpäästä kiinni hetkessä ja että sitä unta sitten riittää herätykseen asti, muuten huomisesta voi tulla vielä enemmän tuskaista...

Olen muuten saanut joulukortit tehtyä. Olen todella ylpeä itsestäni. Muutama kortti kaipaa vielä osoitetietoja, mutta muuten kortit ovatkin sitten postittamista vajaa. Hyvä minä!

Kakka!

2007-11-27T10:41:00.000+02:00

Eilen oli jälleen historiallinen päivä. Neiti kakkasi pönttöön! Ei toki itse, vaan avustuksella, mutta sen Neiti teki.
Tapahtumat alkoivat siitä, kun Anni veti erityisen sikeitä päiväunia päivävaunuttelun päälle. Varmaan jo kolmatta tuntia, kun Pasille tuli valtava kiirus päästä kyläkaupalle. Noh, sanoin, että odotetaan, että Neiti herää ja syötetään se ja mennään sitten. Noh, siitä heräämisestä ei ollut minkään laisia viitteitä, joten sanoin sitten lopulta Pasille, että kuorii Neidin vaunuista sillä aikaa, kun minä teen porkkanasose sapuskat valmiiksi.
Ja Neiti heräsikin riisumiseen ja syöttö ei tahtonut oikein sujua. Ja pian alkoi pierua kuulua ja naamaa vääntää, silleen hassusti. Ajattelin heti, että nyt taitaa olla kyse kakkasta, kun ei porkkanakaan maistu, joten typy kainaloon ja vessaan.
Vaipasta löytyi jo ihan pikkuisen kakkaa ja nostin Neitin sitten vessanpöntön päälle "kakkan metsästys asentoon" ja siinä kotvan istuskeltuamme alkoi sitä kakkaa tulla! Neiti oikein ähisi ja puhkui, kun punnasi mokomat tulemaan ja minua huvitti. (Okei, olen totaalisesti taantunut!)
Lopuksi pesin Neitin pepun ja tarkistin pöntön tilanteen. Juu-u. Ihan sellaisia samanlaisia jutskia sieltä löytyi, kuin aikuisen ihmisen jäljiltäkin. Tosin noin puolet pienemmässä mittakaavassa! Ihan piti Pasikin huikata katsomaan, ennen kuin vedettiin pönttö. (Ihan pöhlöjä vanhempia...)

Ja kaiken tämän häppeningin jälkeen porkkana maistui ja pääsimme kuin pääsimmekin kaupoille!

Sapuskointia

2007-11-21T20:32:00.000+02:00

Juu-u. Mitäs sitä tänään tänne riipisi...
Noh, Anni kasvaa ja kehittyy. Käsi on ruvennut käymään sellaista kyytiä, ettei toista. Oikea käsi hakkaa ihan julmetusti oikean puoleista lonkkaa... Juttua piisaa ja virtaa riittää.

Kuukautisten alkamisen jälkeen maidontuotanto on huonontunut huomattavasti. Enään Anni-pikkuinen ei tule kylläiseksi pelkällä rintamaidolla, joten olemme joutuneet rinnastamaan Äidinmaidonkorvikkeen käyttöön. Tutteli kelpaa, NANni otti mahaan.
Olemme myös alkaneet maistelemaan kiinteää sapuskaa. Annan Neitille nykyään keitettyä perunaa äidinmaitokastikkeella ;) Ja kylläpä se kakka onkin alkanut tuoksahtaa.... IU!
Tänään Anni osasi jopa toisinaan avata suunsa vastaanottamaan perunalusikallista. Toisinaan taasen ei. Ja perunaa ryöppysi tämän tästäkin takaisin kielen avulla ruokalapulle. Rankkaa puuhaa ;)

Tässähän onkin enää puolitoista viikkoa jäljellä siihen, että teemme Pasin kanssa vuoron vaihdon Annin hoitoon. Niin, jos muistanette, kun joskus taannoin kerroin, että Pasi jää joulukuuksi ja tammikuuksi hoitamaan Annia, kun minä käyn hoitelemassa työpaikkani ;)
Toisaalta ajatus tuntuu todella vieraalta. Yöt kun vieläkin satunnaisesti valvotaan kahteen asti, joskus päästään toki onnellisesti jo kymmeneltä nukkumaan, mutta kun tuo oma rytmi on niin totaalisesti kääntynyt itsellä...
Toisaalta on mukavaa jälleen päästä "elämän reunasta" kiinni. No, onhan täällä kotonakin tätä elämää, mutta kun tuntuu siltä, että se elämä täällä kotona on yhtä rötväämistä... Jos nyt saataisiin sitten kunnon rytmi meidänkin elämään! (Ja mukavaa päästä vähän tuuleentumaan toisenlaisiin ongelmiin vaihteeksi...)

-------

Viimeisenä heitän kymysyksen ilmoille: Mitä Pupu on Blogilleen tehnyt? Vai enkö vain osaa?

Äiti - Vauva tapaaminen 2 ja kakka

2007-11-16T18:21:00.000+02:00

Tänään oli ensimmäinen Äiti-vauva -tapaaminen uusissa tiloissa.
Ja kyllä poijat jutusteltavaa riitti. Hyvä jos väliin kerkisi mitään sanomaan... Jälleenkään. :D
Ei mutta, mukavaa oli. Tällä kertaa tuntui siltä, että pääsin itsekin mukaan keskusteluihin ja "oli osa jotain". :)
Nyt tästä eteenpäin ryhmämme kokoontuu parillisten viikkojen keskiviikkona klo 12.oo-14.00.

Tänään Anni päästi ISON kakan. Jep ja jösse, että se tuoksui... IUIUIUUU! Tämä kakka antoi odottaa itseään tasan viikon verran. Eli viime perjantaina Pasi löysi Neitiltä pienen kakan viimeksi.
Ensimmäistä kertaa piiiitkiin aikoihin minä kaoin, kun siivosin neitin peppua. Ja voi luoja, että se kakka oli sitkiää. Ei meinannut lähtiä vedellä. Ja putsatessani sitä peppua, oli Neiti onnistunut saamaan sitä kakkaa jalkapohjiinsa ja käsiinsä ja käsistä poskeen ja ne kakka-kädet lähentelivät jo suuta, ennen kuin huomasin katastrofin poikasen... :D Ihanaa! Elämän pieniä iloja!

Vauvauintia ja 3kk neuvola

2007-11-12T13:23:00.001+02:00

Sunnuntaina kävimme vihdoin ja viimein Annin kanssa vauvauinnissa. Kerta oli siis ensimmäinen ja tuntui siltä, ettei Anni ainakaan pahakseen uintia laittanut. Hieman meinasi itkettää, kun vauvauinnin vetäjä tuli näyttämään erilaisia otteita, kuinka vauvaa voi altaassa uittaa, mutta muuten tuntui siltä, että siellä nesteessä oli kiva kellutella. Ja omat nyrkit maistui hyvältä!
Hupaisin välikohtaus tapahtui pukuhuoneessa, kun olimme tulossa uintiin. Sain itseltäni vaatteet pois ja sitten riisuin Annin. Ja heti, kun otin vaipan pois tytöltä ja nosti tämän syliini, niin samassa pääsi pissa. Ja voi jukra, että sitä pissaa tuli! Ihan hervoton lätäkkö syntyi pukkarin laattialle ;)

Ja tänään on Annin 3 kuukautispäivä, ja sen kunniaksi kävimme myös neuvolassa. Saimme nyt ensimmäisen rokotteen ja illasta saattaa seurata ärtyisyyttä ja kuumeilua... (Jee.. viimeyökin kun oli aikas rankka, kun masua pikkuisella väänsi). No onneksi on niitä suppoja nyt hankittu.
Moro refleksi on alkanut pikkuhiljaa kaikkoamaan, tai niin täti ainakin meinasi. Itse kyllä mielestäni olen refleksiä vielä tavannut aina silloin tällöin vaippaa vaihdettaessa, kun selällään hoitopöydällä maataan. Mutta se on hyvä, kun on katoamassa, kuulemma puolenvuoden ikään mennessä melkein kaikilta se on hävinnyt.
Vierastamista on myös Annissa havaittu, joten siitä laitettiin erikoismerkintä :) Se kuuluu kuulemma ihan normaaliin kehitykseen ja toisilla se on voimakkaampaa ja toisilla vaisumpaa. Toisilla esiintyy jo kolmen kuukauden ikäisenä tai jopa ennemmin ja toisilla vasta puolenvuoden iässä tai jopa myöhemmin.
Paino on edelleen keskikäyrillä, eli Anni on yhtä keskiverto lapsena, kuin oli mahassakin. 5880 g. (+465g). Pituus noudatteli myöskin keskikäyrää ja sitä oli 60,5cm (+2,5cm). Päänympärys 41cm (+0,8cm).

Seuraavaksi neuvolakäynniksi onkin sitten tiedossa lääkärineuvola Joulukuussa...

Hyvää Isänpäivää Rakas Isi!

2007-11-11T14:09:00.000+02:00

Me Annin kanssa muistimme myös Isiä ja teimme hänelle "kortin". Korttina toimi vanha lehti ja Anni sai "piirtää" ihan itse tussilla siihen jotain. Korttiin sitten käärittiin Äitin ostama isänpäivälahja, joka luovutettiin heti aamusta ensimmäistä Isänpäiväänsä viettävälle Pasille.
Aikas moista sähellystä se kortin teko oli, kun tussi tahtoi ihan väkisin tukkia Annin suuhun (ei kuitenkaan se väripää ;D), mutta kyllä me jonkinmoinen tekeles saatiin tehtyä. Ja kyllä siitä hieno tulikin ;) Isäkin taisi tykätä... :)

Joten
HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ RAKKAALLE ISILLE
ja
ONNITTELUT MYÖS KAIKILLE MUILLE ISEILLE!

Äiti-vauva-ryhmä

2007-11-10T11:21:00.000+02:00

Eilen oli jälleen Äiti-vauva -tapaaminen, jossa tällä kertaa oli meitä tapaamassa puheterapeutti. Lyhyesti sanottuna hänen asiansa kuuluu näin: Lukekaa ja luettakaa lapsellenne paljon kirjoja!

Oli mukava jälleen tavata lähes saman ikäisten muksujen äitejä. Tokikin jokainen lapsi on Annia kuukauden - pari vanhempia, mutta on mukava kuulla heidän ongelmiaan nyt, että tietää kuukauden päästä varautua. Ja toki jotkin ongelmat koskettavat jo meitäkin.
Kuten Neitin istumisvimma. Kysyin kanssaäideiltä, että kuinka he ovat menetelleet asian kanssa ja kaikki järjestänsä sanoivat, että antavat lapsen istua sylissä, mutta syöttötuoliin istutetaan vasta yli puolen vuoden ikäisenä. Joten meidän Neiti istui koko tapaamisen ajan ja typy nautti! Sai seuralla ja tarkastella muita ikäisiänsä ja pystystä näki niin hyvin.

"Perustimme" myös oman Äiti-vauva -ryhmän, joka on laatuaan seitsemäs tässä kaupunki-kompleksissa ja se kokoontuu noin kahden viikon välein kaupungin nuorisotiloissa. Joten parin viikon päästä perjantaina näemme sitten ensimmäisen kerran sellaisella nimikkeellä, vaikka olemme jo muutamaan otteeseen nähneetkin tähän mennessä.

Annia kehuttiin JÄLLEEN isänsä näköiseksi ja kuulemma Neiti oli kasvanutkin sitten viime tapaamisen.

I Like To Move It!

2007-11-05T17:33:00.000+02:00

Ja sitten hieman pitemmän kaavan kautta:

Nuin Äiskä vähän editoi videotakin.... Ja nyt äkisti syöttämään Neitiä!

Käännös

2007-11-05T17:27:00.000+02:00

Saimme kuin saimmekin napattua jotain mielenkiintoista videolle.
Katso ja nauti!

Että sellainen vahinko.... :)

Käret, Käet = Kädet

2007-10-31T20:57:00.001+02:00

Pikkuhiljaa on Annin kädet ovat alkaneet toimimaan niin kuin pitää ja nyt nypitäänkin jo kaikki mahdollinen suuhun, mihin käsiksi vaan päästään. Muun muassa isän käsi, jota vähän muokkaamalla saatiin lopuksi myös isän peukalo suuhun, jota olisi ollut niin maan mukava imeskellä. (Ja ilmekin on, kuin olisi pahaa tekemässä... ;D )

Anni on myös päässyt kokemaan 'raksaamisen' kohdun ulkopuolisesti. Sirkkelin, kompuran ja naulapyssyn äänet tahtoivat sekoittaa päiväunet, joten päätimme sitten hommata Neitille omat kuulosuojaimet. Tosin, ne päässä Neiti ei kyllä ole nukkunut (liekö epämukavat?!), mutta ei hän ainakaan säpsähdellyt kovia ääniä.
Täytyy kyllä sanoa, että tästä minun rakentamisestani ei tahdo kyllä tulla sitten yhtikäs mitään, kun Neiti on lähes jatkuvasti vailla huomiota tai kaveria, joten Pasihan se lähinnä tuon hommaamisen hoitaa ja minä sitten ravaan enemmän ja vähemmän Pasin ja Annin väliä. Kumpi nyt sattuukin minua tarvitsemaan.

11 viikkoa

2007-10-30T15:33:00.000+02:00

Tasan yksitoista viikkoa synnytyksestä alkoi minun kuukautiset. Eli melkein 3 kuukautta. Ja jos olisin vaikka tullut raskaaksi heti uudelleen, niin Annin ja Kakkosen ikäeroksi olisi tullut lähes tulkoon tasan vuosi.
Mutta ehei, en ole uudelleen raskaana.
Ihan pikkuisen olen alkanut kaipailemaan mahaani. Tai noh, okei, sitä ei ihan pikkuiseksi kaipuuksi voi sanoa... ARGH!
Koko raskaus meni loppu viimeksi niin nopeasti ohi, vaikka se kestikin pienen ikuisuuden.
Ja kun tuo Neitikin on ollut suhteellisen "helppo" lapsi, ettei olla liikaa stressaannuttu hänen elämästänsä, niin toisen lapsen hankkiminen ei tunnu ollenkaan kaukaiselta ajatukselta. Oikeastaan vähän liiankin läheiseltä, niin että minua jo vähän pelottaa moinen... APUVA!
Ja voi luoja, että olen kateellinen kaikille isomahaisille äideille. Ja onneksi niitä on nyt tupsahdellutkin joka nurkan takaa niitä isomahaisia... Ah, se oli sitten hienoa aikaa se raskaus! No okei, on tämä tietysti vielä palkitsevampaa tämä äitiys!

Asiasta Anniin. Anni on nyt alkanut pungertamaan itseään istuma-asentoon sylissä. Ja voi jukra sitä kiukkua, jos Äiti tai Isä yrittää pitää Neitiä makuuasennossa sylissään. Siitä ei sitten tule yhtään mitään siitä elämästä silloin.
Yhtään en muista, että koska noita lapsosia saakaan ruveta istuttamaan, onneksi neuvola on piakkoin, mutta eipä tätä Neitiä voi estääkään oikein muulla, kuin sitterissä tai turvakaukalossa pitämällä...

Uutuukaisen uutta

2007-10-27T16:48:00.000+03:00

Tällä viikolla on Anni (ja Äiti) kokenut paljon kaikenmoista uutta.

Maanantain ja tiistain Äiti oli Kauhavalla kursseilla, joten muiden (isin ja mummon) oli pärjättävä molemmat päivät Annin kanssa päinsä ja Äitin piti pärjätä koko päivä ilman Annia.
Aamu kuuden herätys vähän tihkaisi, mutta molemmat päivät menivät silti suhteellisen kivuttomasti. Ja aamulla normaaleihin rutiineihin lisättiin vielä rintojen lypsäminen, josta Pasi sitten syöttikin tytön, kun tämä heräsi noin yhdeksän aikoihin.
Ja kun Pasi lähti kahdentoista maissa töihin, vei hän Neitin äitinsä luo, jossa oli sitten pakastettua maitoa sapuskaksi. Ja minä noudinkin tytön sitten Mummon luota kolmen - neljän aikoihin päivällä.
Päivät menivät yllättävän kivuttomasti, ehkäpä siksi, että tyttö ei vielä vierasta, eikä osaa niin kaivata äitiään, ettei päivästä tulisi mitään.

Keskiviikkona Neiti kävikin sitten ekan kerran saunassa. Kyllä, me veimme hänet saunaan.
Homma tapahtui kutakuinkin niin, että kun Anni ei suostunut nukahtamaan ja saunaan oli jo pakko mennä, niin minä menin ensin ottamaan löylyt. Sitten Pasi tuli tytön kanssa istumaan alalauteille siksi aikaa, kun minä menin suihkuun ja laskin Neitille oman kylpyveden. Ja sitten minä kylvetin Neitin, kun Pasi otti löylyt. Anni ei siis löylyjä päässyt kokemaan, mutta saunan ja kylvyn kuitenkin.
Näin se ilmeisesti tapahtuu vauvauinnissakin.

Ja tänään on edessä pikkujoulut, johon Äiti ja Isä ovat innoissaan menossa. Muori, eli mun äiti on sitten tulossa pitämään Annille seuraa siksi aikaa. Heillä varmasti menee ilta ihan hyvin, mutta minun on hieman vaikea suhtauta tähän iltaan. Ottaakko rennosti vai ei?!

Kyllä tuon pienen piiperon jättäminen toisten hoiviin onkin vaan todella raskasta. Ei uskoisi. Tuntuu ihan siltä, että maailmassa ei ole KETÄÄN kuka pystyisi pitämään neitiä yhden vuorokauden turvallisesti hengissä (muut kuin minä ja Pasi siis...)
Kai tähänkin pitää vaan yrittää mukautua, ettei sitä lasta voi kokoajan silmiensä alla pitää...

Kuvituksia

2007-10-20T12:23:00.000+03:00

Kun noita kuvia tulee niin harvoin laitettua tänne blogiin, niin tehdään nyt sitten oikein maratooni-kuva-postaus.
Eli kaikkein hupaisimpia ja ihanimpia kuvia Annin vähä reippaan kahden kuukauden kohdun ulkopuolisen elämän varrelta.

Tässä sitä harjoitellaan niska- ja hartiaseudun lihaksia kastepäivän jälkeisenä päivänä. Kastepoytä näkyy vielä taustalla, kun laiska äiti ei jaksanut sitä purkaa vielä kastepäivänä...

Ikenet. Ah, ne on sitten söpöt. Tämä "hampaaton hymy" sulattaa kovimmankin kiukunpuuskan, välittömästi. Mikä kumma noissa ikenissä on niin ihanaa?!

...Joskus tietysti niitä ikeniä näkyy kiukunkin keskeltä. Mutta silti, eikö tämäkin ole ihanaa? :D
(Söpösöpösöpö!)

Sormimerkkejäkin on tullut tallennettua kameraankin muutama. Tässä meidän Hevari-Anni nukkuu isän olkapäällä.

Ja kerrankin saimme vangittua valokuvaan Neitin hymyn lähes onnistuneesti. Se on sitten kumman vaikeaa touhua, siis hymyn valokuvaaminen ;)
Neiti sai Muorilta Bulgariasta tuodun mekon tuliaisina. Ja pitihän Neitillä olla mekko päällä, kun synttärijuhlille lähdettiin.

Anni sai myös Mummulta rekisterikilven, jonka saa integroida vaunuihin (tai mihinkä nyt sitten itse vaan keksii laittaa). Rekkamies-isi on aivan innoissaan ;)

Ja viimeisenä "Kakan metsästys" -kuva. Kakka on ollut nyt todella sitkiässä monena päivänä. Ensin sitä odoteltiin viisi päivää ja nyt on jälleen menossa kolmas päivä, kun ei kakkaa ole kuulunut. Ja kuvasta huomaamme, että niin isiä, kuin tytärtä kiinnostaa enemmän televisio, kuin Äitin valokuvaus... :D

2kk Neuvola

2007-10-16T23:00:00.000+03:00

Kävimme maanantaina Annin kaksikuukautisneuvolassa. Ja tässä vähän kuulumisia:
Pituutta tytöllä oli 58cm (+1,2cm) ja painoa 5415g (+500g). Pään ympärys 40,2cm (+1,2cm).

Terveydenhoitajan terveisissä lukee: "Hyvä kasvu, rintamaito riittää. Jäntevä, päänkannatus hyvä. Moro +. Vatsamakuulla nostaa myös päänsä hyvin. Seuraa katseella, hymyilee ja ääntelee eril. äänensävyillä."

Tyttö hymyili ja jutteli alkuajan neuvolassa ollessa, mutta hermostui terveydenhoitajalle, kun tämä mittasi neitin pään ja sen koommin ei sitten enää suostunutkaan rauhoittumaan. Hieman ilmeisesti nälkäkin alkoi painamaan, joten aikasta vinkiää me sitten Pasin kanssa neuvolasta kotiin päin lähdettiinkin.

Muita kuulumisia.
Noh, neitiltä ei ole tullut kakkavaippaa sitten neljään päivään. Se on todella hurjan tuntuista, kun aluksi melkein koko 2 kk on vaipasta joka vaihdon yhteydessä löytynyt jotain. Nyt ei ole kakan kakkaa kuulunut. Neuvola täti sanoikin, että rintamaidolla ruokitulle tenavalle on ihan normaalia, että kakka saattaa antaa viikonkin odottaa itseään. Joten sitä odottelemme nyt. (On perheessä mennyt prioriteetit uusiksi. Odottaa nyt yhtä kakkaa sitten.... ;D)
Ja jos neiti alkaa antamaan merkkejä, ettei kakkaa tule ja on ikävä olla, niin sitten voinen hieman avustaa kakkarefleksiä kutittelemalla topsilla pepusta. (Ihanaa!)

No ei sen puoleen. Neiti on ollut todella krätyynen ja kiukkuinen nyt melkein tämän neljä päivää. Tiedä lie mistä johtuu. Kuitenkaan, kun itku ei ole kaikenaikaista ja jatkuvaa, en ole suppoakaan vielä suunnitellut. Pienellä pelolla olen katsonut, kun kuolan määrä on lisääntynyt dramaattisesti ja kaiken maailman asiat on alkaneet hakeutumaan suuhun, etteihän vaan hampaita ole tulossa... (Toivottavasti ei!) Mutta eiköhän aika sen sitten näytä. Toivotaan nyt vain, että tämä kakkaamattomuus hermostuttaa neitiä.

Eilen myös rekisteröin ensimmäisen kerran sen, kun Anni kääntyi mahalta selälleen. Peräti kahteen otteeseen, kun piti testata, ettei ensimmäinen kerta ollut vahinko :D. Kolmatta kertaa kääntymistä ei hän suostunut isälleen näyttämään ennen kuin vasta monen tunnin päästä illalla. Joten Pasikin pääsi todistamaan tämän ihmetyksen tapahtumisen :) Nyt sitten rankkaa harjoittelua, että kääntyminen onnistuisi vielä toisinkin päin, selältä mahalle...
Tämä tietysti tuo paljon extremeä hoitopöydälle, jos/kun neiti päättää esitellä taitojaan vaipanvaihdon yhteydessä... Argh.

Ostin myös tänään BabyBjörnin rintarepun, jossa on selkätuki. Ihan epeli laitos. Selkätuen ansiosta reppua oli todella mukava pitää päällä, ainut onkelma oli se, että hartialihakset väsyivät aikas nopeasti. (Harjoituksen puutetta?!)
Anni tykkäsi istua kyytissä ja jopa nukahti reppuun kerran tämän päivän aikana. Reppu oli aikas kallis investointi, joten toivotaan nyt, että sitä tulee edes vähän käytettyä. Vaikkapa sitten imuroidessa tai ruokaa laitettaessa. Tai jotain.

Milanon haaste, vihdoinkin... :)

2007-10-14T23:02:00.000+03:00

Milano haastoi minut tähän jo aikoja sitten, mutta nyt vasta saanen aikaiseksi kirjailla jotain järkevää... (Että toi elämä onkin täynnä nykyään tytön tultua :D )

"Täytä omat kolmen kärkesi. Lähetä minulle ja muille ystävillesi, joiden elämään haluat kurkistaa! "

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1997:
1.Olin vielä yläasteikäinen rasavilli teini.
2. Aloin "seukkaamaan" poikien kanssa ihan todenteolla.
3. Taistelin oman vapauteni ja vanhempien rajojen kanssa.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2002:
1. Tapasin nykyisen aviomieheni Pasin "Kyntäjän ringillä".
2. Pääsin kuin pääsinkin ylioppilaaksi.
3. Sain ammattikorkeakoulu-opiskelupaikan kaukaa kaukaa Raahesta.

Kolme vuotta sitten, 2004:
1. Paluumuutimme Pasin kanssa Raahesta takaisin kotikonnuille työharjoitteluun.
2. Ostimme Pasin kanssa tontin Tuurista ja aloimme suunnittelemaan omaa tupaa.
3. Jätin Raha-automaattiyhdistyksen pelinhoitajan urani Raaheen.

Vuosi sitten, 2006:
1. Menimme naimisiin Pasin kanssa.
2. Tulin raskaaksi.
3. Kävimme Egyptissä. (Pasi ekaa kertaa ulkomailla!)

Tähän asti tänä vuonna:

1. Anni syntyi.
2. Olen viettänyt kaikkein pisimmän kesälomani sitten lapsuusvuosien.
3. Olen saavuttanut ensimmäisen ikäkorotuksen töissä.

Eilen:
1. Siivosin Pasin kanssa koiranpaskat ja -kuset meidän tuulikaapista.
2. Kävin 59-vuotissyntymäpäiväkahveella Annin ja Pasin kanssa.
3. Kuulin jälleen muutamasta suusta, että Anni on NIIN Pasin näköinen.

Tänään:
1. Kävin Äidinäitini luona kyläilemässä Annin ja Pasin kanssa.
2. Kävin Anoppilassa kyläilemässä Annin ja Pasin kanssa.
3. On Pasin viimeinen sairaslomapäivä selkäkivusta.

Huomenna:
1. Menemme Annin (ja Pasin(?)) kanssa käymään neuvolassa.
2. Pesen (koiranpaskaisen/kusisen) maton/mattoja.
3. Yritän normaalin perhe-elämän ohessa tehdä jotain hyödyllistäkin.

Ensi vuonna:
1. Tupa on toivottavasti lopullisesti valmis. (Joopa-joo)
2. Minulla on toivottavasti vielä työpaikka. (Niinpä-niin)
3. Alan jälleen pääsemään normaalipainoisen ihmisen mittoihin. (Just-joo)

Ja vielä pitäisi haasteella nakata jotakuta.... Argh.

Kasvaa ja kehittyy

2007-10-08T12:00:00.000+03:00

Anni se vain kasvaa ja kehittyy päivät pitkät.
Jonkinmoista puheen alkua on jo kuulunut monet viikot, mutta nyt alkaa hahmottumaan jo joitain "sanoja". Yleisemmät sanat kiekaisujen, pörinöiden ja itkujen lisäksi ovat: "Öggh", "Oggh", "Okeiijj", "Khiii". Mitä lie nyt sitten tarkoittavatkaan...

Nyt myös vihdoin on alkanut löytymään jo jotain vuorokausirytmin tapaista. Eli nukkumaan päästään jo suurin piirtein kahteentoista mennessä, joskus jopa ennemmin! (Vielä jos itse saisi unta silloin kun Annikin!)
Myös Annin suolisto on löytänyt jonkinmoisen rytmin elämäänsä. Eli jokainen vaippa ei enää sisällä pikkuisen kakkaa ja pissaa, vaan nyt löytyy joko pissavaippa tai ERITTÄIN täynnä oleva Gaggavaippa.

Ja mitäs vielä. Kädetkin ovat alkaneet jo hahmottumaan, eivät toki vielä ihan kunnolla. Mutta olen ollut huomaavinani, että Anni ihan selvästi tavoittelee jo Vallu-valasta ja hoitopöydän vieressä roikkuvia pyyheitä suuhunsa. Tosin sormet eivät meinaa vielä totella, pelkkä käsi vain.
Myös pää pysyy jo tovin aikaa pystyssä, kun Anni pääsee lattialle mammimaan mahalleen. Tosin, väsy iskee ennemmin ja myöhemmin ja pää alkaa pilkkimään ja sitten alkaa hermostuttaa.

Olen myös tehnyt muutaman ekoteon viime päivinä. Lauantaina meille haettiin kompostori ja tänään aloitimme myös harjoittelemaan kestovaippojen käyttämistä. Saapas nähdä, että meneekö äitiltä hermo, vai jaksankohan käyttää vaippoja ahkerasti? Kompostia nyt kuitenkin tulee varmasti käytettyä.

Äiti - Vauva tapaaminen

2007-10-01T21:37:00.000+03:00

Kävimme Annin kanssa tänään Äiti-Vauva -tapaamisessa. Mukana oli lähes kaikki Äidit, joita oli silloin kevväämmällä valmennuksessakin. Melkein kaikkien vauvat olivat syntyneet kesäkuussa, yksi heinäkuun lopuilla ja meidän Anni elokuussa. Joten järjestänsä kaikki olivat huomattavasti suurempia jötkäleitä.
Poikia oli vain kaksi ja tyttöjä jopa neljä! :D (Akka valta!)
Kuunnellessani muiden äitien kertomuksia synnytyksestä, tuli itselleni sellainen yleinen käsitys, että kaikilla oli järjestänsä mennyt raskaus huomattavan pitkälti yli ja lähes jokainen oli joutunut käynnistykseen. Ja myös synnytys tuntui olevan todella pitkä ja rankka.
Toisin kuin meillä.

Anni käyttäytyi niin esimerkillisesti koko tapaamisen ajan, että Äiti on nyt niin ylpeä, ettei taas varmaan hetkeen. Kaikki muut vauvat kitisi ja kirkui, huusivat ja riehuivat. Anni seurasi tapahtumia hieman ihmetellen. Lopussa puettaminenkin onnistui ilman suuttumisia, minkä lähes jokainen muu vauva koki.
Ihana, rakas laps!

Olin myös yllättynyt, kuinka kaikilla äideillä oli niin paljon asiaa, että kukaan ei oikein tuntunut kuuntelevan ketään ja lähes päällekkäin puhuttiin lasten melskeessä. Jotenka me Annin kanssa istuimme aikasta hiljaa koko tapaamisen ajan ja kuuntelimme muiden juttuja. Niin Äiti kuin tytärkin.

Satun vaatetus

2007-09-24T14:42:00.000+03:00

Eli Hna haastoi minut tällaiseen "Mitä vaatetta päällä" -jutskaan tuossa taannoin. (Okei, olen vähän ollut laiska, enkä heti ole jaksanut tähän reagoida, mutta nyt sitten kuitenkin!)

Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä.Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

No, asiaan. Eli tällä hetkellä minulla on päällä strets-farkut. Äitis-ihmisenä kun tuota maha-nahkaa ja läskiä on, niin ei ihan mikkään tavalliset farkut vielä suostu sopimaan päälle sovinnolla. Tietysti alla on pikkuhousut ja imetysrintaliivit. Ja reistaavan hormonitoiminnan ansiosta seikkailen oranssi "KotiSinulle" T-Paita päällä, kun äkillisiä kuumuus/hiostus -kohtauksia tuppaa vieläkin tulemaan aina silloin tällöin. Eli lämmin on syyskuussakin! (Vaikkei kauheasti saisikaan rimppuutella puolialasi sen saamarin rintatulehdusvaaran takia...)

Ristiäiset

2007-09-23T21:33:00.000+03:00

Melkein kuuden viikon ikään Neiti ehti, ennen kuin saatiin ristiäiset aikaiseksi. Koville se meinasi ottaa, kun papin saaminen oli erityisen tuskan takana. Mutta pienten hormoni-kiukkujen ja kirkosta eroamis-ajatusten jälkeen homma saatiin kutakuinkin pakettiin.

Neiti oli jo ristiäisaamuna isän sylissä erittäin mietteliäs ja tuumi, että tuleekohan koko nimen-anto-tilaisuudesta yhtikäs mitään.

Mutta tulihan siitä. Ja tilaisuus selvitettiin läpi kunnialla. Noh, ehkä pullan pohjat olivat hieman hiiltyneet, kun leipoessa ei tullut mieleen, että leivinuunin pohja on TODELLA kuuma, kun sen on ensin puilla polttanut. :D Mutta (sillä hetkellä vielä tulevan) Kummitätin kanssa me sitten rapsuttelimme hiiltyneet osat pois, kun pappia odottelimme ;D.
Neitikin käyttäytyi esimerkillisesti ja veti unta kaaliin koko seremonian ajan. Pienoista ääntelyä oli kuultavissa, kun pappi lappasi vettä kaaliin, mutta ei suurempia.

Kastemekossa, jossa isäkin on aikoinaan kastettu, sai Neiti vihdoinkin nimen itsellensä. Tätä nimeä on mietitty kyllä niin suurella hartaudella moneen kertaan ja erilaisia nimivaihtoehtoja on pyöritelty ja väännelty ja varmaksi päätetty nimi on useana yösyöttökertana hylätty. Ja siltikin loppujen lopuksi päädyimme samaan nimeen, kuin minkä olin hätäkaste nimeksi ilmoittanut.

Saanen esitellä: Neiti Anni Sofia Hautamäki

Ensimmäinen lääkärineuvola

2007-09-21T11:48:00.000+03:00

Tänään kävimme tytön ensimmäisessä lääkärineuvolassa.
Meinasin melkeinpä unohtaa koko käynnin. Onneksi seitsemän aikaan aamulla, imetyksen aikana tuli mieleen, että niin joo, tänään olisi se neuvolakin aamusta. Joten melkein missasin...

Paino oli 4Kg 915g joka on ilmeisesti pituuteensa nähden erittäin keskivertoa. Mutta pituutta olikin tullut huisasti lisää. Neitin pituus oli meinaan 56,8cm ja käyrällä oli komea kulmakerroin. Päänympärys oli nyt 39 senttiä.
(Painoa syntymästä tullut kuudessa viikossa lisää 1kg 645g ja pituutta 7,8 senttiä. Iso tyttö!)
Neuvolatäti sanoikin, että näyttää siltä, että rintamaito riittää erityisen hyvin, kun paino on pysynyt pituuden perässä ja molempia on tullut hienosti lisää. Joten lisämaitoa ei tarvitse harkita. Ainakaan toistaiseksi. Ja hän myös sanoi, että hyvä kun rintatulehdus ei vaikuttanut maidon tulemiseen. (En kyllä tiennytkään, että se voisi jotenkin vaikuttaa lopputulokseen...)

Lääkäri myös teki kaikenmaailman veivauksia tytölle ja totesi lopuksi: "Terve, jäntevä tyttö". Eli ei mitään huomautettavaa.

Itselläni oli myös alkuviikosta lopputarkastus, josta ei nyt huisasti ole mitään sanottavaa. Hemoglobiini oli 142, joka oli oikein hieno arvo, koska sairaalasta lähteissäni Hb oli vain 115. 1,5 Kg minulla on vielä painoa enemmän, kuin ensimmäisen kerran neuvolassa käydessäni, joten paino on normalisoitunut suhteellisen hyvin... (Vaikka olenkin kyllä potenut huonoa omaa tuntoa kaiken maailman epäterveellisyyksien ja hyväskän syömisestä...) Sieltä sain sitten todistuksen käynnistäni, jonka kiikutin Kelalle, jotta saan vielä Äitiyspäivärahaa loppuun asti. Haava alapäästä oli parantunut lääkärin mielestä erinomaisesti ja niin minustakin tuntuu, kun se ei enää haittaa jokapäiväistä elämää ja en enää ajattele sitä joka päivä.
Ei muuta erikoista.

Äiti a.k.a Patja

2007-09-18T20:33:00.001+03:00

Tässä tämä meidän pikku-Neiti, joka pitää siitä, että sitä pidetään sylissä. Siis ihan sylilapsi. Ja ihana sellainen.

Huomasin tässä kuvia selatessani, että Neiti makaa hyvin useassa kuvassa päälläni, eli käyttää minua makuualustana, eli patjana. No, se on kyllä todella herttaista :D

Kaikki maailman murheet unohtuu, kun päästään syliin. No tietysti on olemassa pari murhetta, jotka eivät unehdu. Ne on armoton nälkä ja mahan kipristys. Mutta kaikki muut huolet vaipuu unholaan.

Joskus tietysti tuntuu siltä, että tällaisena patjana oleminen on todella... olemista. Neitiä ei haittaa kyllä pätkääkään, vaikka Äiti istuu tai makaa päivät pitkät patjana, vaikka tiskikone huutaisi täyttöään tai pesukoneella olisi töitä. Ei harmita laisinkaan, vaikka kaikki kotityöt jäisivät tekemättä, kunhan on oma patja paikalla, ei TODELLAKAAN haittaa, vaikka patja päästäisi jätökset allensa tai kuolisi nälkään. Kunhan on paikka, missä kölliä.
Sitteri ja turvakaukalo on ihan kökköjä laitoksia. Neitin mielestä. Niissä ei ole ollenkaan mukava mammia. Eikä sängyllä tai sohvallakaan makailu ole ollenkaan jännää. Äiti (tai Isi) sen olla pitää!

Ps. Nytkin Neiti makoilee mahani päällä lievässä uni-tilassa. :D

Kumman näköönen

2007-09-16T13:50:00.000+03:00

Niin, kai ne syntyneet lapset aina jotakuta muistuttaa aina joidenkin mielestä. Toiset ovat sitä mieltä, että onpas isänsä näköinen ja toiset ovat sitä mieltä, että äitinsä. Hulluja huhuja on myös kuultu, että Anopin näköinen, mutta sellaista totuutta en omaan todellisuuteeni päästä... ;D

Noh, kumman on näköinen.
Vasemmalla minä, keskellä Neiti ja oikealla Pasi. Kaikki enemmän tai vähemmän nuoria.
Mielestäni meissä kaikissa on jotain samaa. Ollaan oltu Pasin kanssa (omasta mielestäni) lapsosina aikas saman näköisiä laatikkonaamoja. Joten, ei kai Neitikään kovin kauaksi voi puusta pudota.

Päivitysosia, kiitos!

2007-09-12T13:13:00.000+03:00

Tässä kuukauden verran vauva-arkeen tutustuneena on mieleeni tullut muutamia päivitysosia, mitä lapsiin pitäisi pystyä saamaan tilata.. jostain... jotenkin...
Näitä tällaisia varmaan tulee mieleen vielä ajan mittaan lisää, mutta tässä nyt muutama ihan aluksi:

On/Off -nappi: Nappi, jolla vauvan saisi käynnistymään tai sammumaan, riippuen kummassa tilassa tämä on ennen napin painallusta.
Varsinkin alussa olisi tarvittu tätä käynnistysnappulaa, kun Neiti ei millään olisi jaksanut herätä syömään, vaan uni olisi maittanut.
Nyttemmin ongelmana on pikemminkin se, että illalla ei Neitiä tahdo saada simahtamaan kirveelläkään illalla. Hän saattaa herätä jopa seitsemältä illalla ja valvottaa ystävällisesti minua ja/tai Pasia jopa neljään tai kuuteen aamulla. Itse hän tietysti torkahtelee silloin tällöin ja juuri kun luulee saaneensa Neitin uneen omaan sänkyyn, kuuluu mitä ihanin kiekaisu! :)
...Älkää siis ihmetelkö, että aamut meillä venyy... Kahteentoista ja yhteen :)

Täyttöastemittari: Mittari, joka kertoisi, että kuinka täyteen vauva on tankattuna. Tätä olisi tarvittu varsinkin alussa aikasta paljon. Nyt kuitenkin on alkanut jonkinmoinen tatsi syntymään, että paljonko sitä maitoa on Neiti imaissut ja paljonko sitä vielä mahdollisesti voisi mahtua.

Äänenvaimennin: Jonkinmoinen lisälaite, jolla vauva saataisiin huutamaan hiljaa.
Meillä ei tällaista olla kaivattu, kuin erittäin harvoissa tilanteissa, mutta uskon, että joissain perheissä tällaistakin kaivattaisiin. On/Off -nappi olisi enemmän meidän tarpeisiin.

Vauva-kahva: Kahva, johon tarttumalla koko vauvaa voisi siirrellä paikasta toiseen kompaktissa paketissa pelkäämättä minkään osan rikkoutuvan. Vähän samaan tyyliin, kuin mitenkä kissa- ja koiraemot (ja monet muut eläimet) siirtelevät poikasiaan. Mikään ei olisi taivaallisempaa, kuin yösyötön jälkeen tarrata vauva-kahvaan ja nostaa Neiti omaan sänkyynsä nukkumaan, ihan tosta noin vain.

Vauva-vibra: Nappula, josta mahakivun yllättäessä voisi painaa ja vauva alkaisi täristä hellää, mahakipua helpottavaa hyrinäänsä. Tähän vielä jos saisin määrittää ajan 5-15 minuuttia.

Extra-maitovarasto (aka Varatankki): Tila, johon voisi vauvaan sisäisesti lisätä parin tunnin maidot ja ne pysyisivät hyvänä siellä. Jos siis maha-varasto loppuu kesken, olisi vielä varatankki käytettävissä. Näin kaikki vierailut sun muut voisi suunnitella vähän löysemmin, ei tarvitse miettiä, että missä pääsee syöttämään ja koska.

Integroitu jätöspussi: Vähän sellainen kondomin kaltainen jutska, johon kerääntyisi kaikki vauvan jätökset ja ne olisi helposti ilman pepun pesua siirrettävissä roskikseen, ilman hajuhaittaa.
Vaikkei minulla pepun pesua vastaan mitään ole, mutta joskus, ihan vain joskus, kun juuri olen saanut kaikki rentut pois, vaipan roskiin, pepun pestyä ja uuden vaipan tilalle ja rentut takaisin päälle ja kun nostan kullanmurun olalle ja kuuluu "PRÖÖÖÖÖÖÖT LITI LÄTI LITI LÄTI" käy mielessä, että miksei tätäkin voisi toimittaa jotenkin helpommin...

Rintatulehdus

2007-09-07T20:32:00.000+03:00

Niinhän siinä sitten kävi, että hankin itselleni rintatulehduksen. Kuume nousi tiistai-iltana ja keskiviikko-iltana sama juttu. Torstai päivällä luonamme kävikin lapsineuvolan täti, joka sitten diagnosoi kuumeen rintatulehdukseksi. Itse ensin ajattelin kyllä, että se olisi ollut ihan tavallista syys-flunssaa...
Hän sitten hommasi lääkäriltä minulle antibiootti kuurin (...taas...) ja kehotti syömään Disperiiniä, jolla VOI OLLA MAITOA IRROITTAVAA JA LIEVENTÄVÄÄ vaikutusta.
Täti meinasi, että saatoin saada tämän tulehduksen nimen omaan sillä, että kun maidon tuotanto uudelleen käynnistyi voimakkaana ja ei sitten kerinnyt tyhjentymään sitä mukaa... Tai jotain. Käski toki välttää kylmää ja viimaa.

Keskiviikkona kävimme Neitin kanssa lonkkakontrollissa, jossa todettiin tytön lonkat hyvin kiinnittyneiksi ja terveiksi. Joten lastaa ei siihen tarvinnut ajatellakaan ja tuplavaippahoito voitiin lopettaa.
Nyt Neitin beba tuntuukin hassun pieneltä, kun on tottunut tuplavaipan aikaansaamaan isoon mölttiin.
Hyvä näin.

Nytten seuraavana propleemina minulle onkin Havrix-rokotteen tehoste. Hankin itselleni uuden reseptin tehostetta varten (vielä muuten hakematta koko resepti...) ja apteekissa antibioottia hakiessani kysyin apteekkarilta, että saako tehosteen ottaa, kun imettää. Siihen ei nyt sitten selkeää vastausta tullut, joten joudun selvittelemään tätä dilemmaa lääkäriltä asti.
Apteekkarin kirja tosin sanoi näin "Ei suositella imettävälle äitille, ellei pakottavaa tarvetta ole".
Niin, otin viime vuonna ensimmäisen rokotteen 15.9, joten tehosteen aika olisi käsillä kyllä...

Rintaruokinta

2007-09-04T18:36:00.000+03:00

On se kanssa aika epeliä toimintaa tuo rintaruokinta.
Laitoksella kumpikaan, ei vauva, eikä äiti osaa koko touhua ja siellä se taito sitten pitäisi molempien omaksua. Omaksumista tietysti varmaan helpottaisi kovasti se, että ympärillä olisi osaava ja auttava henkilökunta, joka neuvoisi ja opettaisi, kuinka imettämisen tulisi tapahtua.
Näin ei kyllä meidän tapauksessa ollut.
Imettäminen ei tahtonut millään lähteä oikein toimimaan. Oikeanlaisen asennon löytäminen makuullaan ja kipeänä oli todella hankalaa. Ja aina kun rinnan sai typykän suuhun, meni vajaat kymmenen sekuntia, kun typylle tuli jonkinmoinen raivarikohtaus, jonka aikana ei tissiä enää paljon suuhun saanut asennettua.
Apuja kokeilin kysellä vierihoitohenkilökunnalta, mutta ainoat avut, mitä sain, oli: "No minäpäs tulen nostamaan sen sinulle siihen rinnalle" ja "Sulla ei taida maito riittää, haetaanpas lisämaitoa".

No siellä ollessani tiesin jo, että maito kyllä riittää, että syy raivariin on aivan jossain muualla. (Totesin, että rinnanpää on liian matala ja nappula ei saanut kunnon otetta tissistä.) Ja tiesin myös, että kotona ei ole ketään, kuka auttaisi lapsosen rinnalle, joten epätoivo alkoi vallata mieleni. (Miksihän ihmeessä he tarjoavat apua näin? Olisivat opettaneet, kuinka se muksu siihen rinnalle saadaan ilman suurempia komplikaatioita...)

Kuitenkin, eräältä tätiltä sain epätoivon vallattua minut yhden apukeinon. Vellitutin. Sitä sitten sairaalassa oloaikani pidin rinnan ja lapsosen välissä ja siitäpä tyttö saikin sitten imettyä itseensä alkumaidot. Silloin harmitti, etten ottanut sairaalaan mukaan rintakumeja, jotka olin kevväämmällä hommannut, mutta tiesin, että niiden avulla imettäminen tulisi onnistumaan kotonakin.

Ja totta, rintakumin kanssa imettäminen onnistui kotona. Ja niin hyvin onnistuikin, että päätin seuraavallakin kerralla ottaa rintakumit mukaan sairaalaan.
Tuolloin kotiin tullessani päätin, että tervehdyttyäni opettelisimme Neitin kanssa paljaalta rinnalta syömisen.

Jotenka eilen sitten otinkin härkää sarvista. Voi että Neiti ei pitänyt päätöksestäni laisinkaan. Rintaan tarttuminen oli jotenkin hankalaa ja jos otteen sai, imeminen onnistui kyllä, mutta jos ote irtosi, sai äiti kuulla kunniansa.

Nyt yhden päivän harjoittelun jälkeen paljasrintaimetys onnistuu lähes ongelmitta. Ihmislapsi on nopea oppimaan ja itsekin olen oppinut avittamaan toimitusta. Rinnat ovat ihan sikakipeät, sillä imu on huomattavasti kovempi paljaaltaan, kuin kumin kanssa. Kipeät siis tottumattomuudesta ja myöskin siitä, että maitoa on taas ruvennut nousemaan ihan mega-tahdilla rintoihin.

Mutta sen sanon, että vierihoito-osastolla pitäisi olla joku henkilö, kenen puoleen voisi kääntyä imetysongelmissa. Tuntui, ettei kukaan hoitaja jaksanut vaivata päätänsä minun ongelmillani ja kaikilla oli omat neuvonsa. Ja ylenen uskomus oli, että maito ei vaan rinnoissani riittänyt.
Ja myöskin kannustan kaikkia muita uusia äitis-ihmisiä käyttämään rintakumia huoletta aluksi, jos imettäminen ei onnistu ja sitten kun on itse parantunut ja voimissaan, niin harjoitella sitten sitä "oikeaa imettämistä" ihan rauhassa kotona. Koville se ottaa, kun lapsi huutaa naama punaisena, mutta nälkä opettaa. Ja nopeasti.

Viimeinen mahakuva

2007-09-02T13:59:00.000+03:00

Ihan kuriittani näin jälkikäteen laitan vielä kuvan mahastani ihan viimeisillään. Eli tällainen pötsi sitä oli lauantai-iltapäivästä vielä olemassa, ennen kuin sunnuntai-aamuna sitten synnyttämään lähdettiin.

Viikkoja tuolloin oli kasassa 40+1. Ylpeä mahan kantaja esittelee myös kielensä... :D

Sitten kuva tytöstä, kun ei siitäkään näemmä ole tullut kovinkaan kuvia laitettua tänne. Tässä meidän Pohjalaas-akka.

Tyttö on kerännyt painoa reippaasti. Taasen varmaan keskiviikkona tiedetään, että kuinka paljon. Joitain merkkejä kasvamisesta voi jo havaita, mutta posket ovat pullistunee komeasti ja kaksoisleuka ilmestynyt. Eli hyvin täällä syödään :D
Tänään onkin Neitin 3 viikkois-päivä... Pitääsköhän laittaa bileet pystyyn?!

Aika

2007-08-30T14:29:00.000+03:00

Aika on saanut ihan uuden merkityksen pienen ihmisen tulon jälkeen. Tuntuu, ettei enää ole aikaa mihinkään muuhun, kuin vauvan hoitoon. Vessassa käyntiänikin saatan suunnitella jopa neljä tuntia, ennen kuin kerkiän pikaisesti pyörähtämään huussissa. Suunnitelmia mistään tekemisistä tai menemisistä on lähes turha laatia, koska lähes 99,8 prosentin varmuudella asiat eivät tule menemään, niin kuin on suunniteltu.
Ja silti, ohjelmaa seuraavalle kolmelle viikolle on enemmän kuin on tarvis.
On jälkitarkastusta, neuvolaa, hammaslääkäriä. On mökki varattuna viikonlopuksi, syntymäpäiviä kahteen otteeseen ja on kuvaaja tulossa ottamaan talosta kuvia. KELAssa piti käydä selvittelemässä asioita ja kirkkoherranvirastosta pitäisi kastajaisiin aikaa varata.......
Kaikki tohina tähän samaan aikaan... IIIIKKHH!!
Ja kun tytön on nälkä, niin tytön on nälkä ja silloin keskittymiskykyni kerta kaikkiaan katoaa jonnekin, kuin tuhka tuuleen. Silloin vetäistään tissi esiin ja jämähdetään tunniksi paikalleen miettimään suunnitelmat uusiksi.
Tottuukohan tähän?!

When Mukkelo became Neiti

2007-08-26T20:09:00.000+03:00

12.08.2007
07:39
Heräsin tunteeseen, että jotain tirahti alapäästä. Tiesin heti, mikä tirahdus oli kyseessä, sillä en todellakaan pissinyt housuihini, mutta varmistin asian haistamalla nestettä. Ei hajua – LAPSIVETTÄ!
Käännyin Pasin puoleen ja toivotin hyvät huomenet. Unenpöpperöiseltä Pasilta tiedustelin, että oliko hän nukkunut yönsä hyvin ja vastaus oli myöntävä. Sitten ihan vain ohimennen lopuksi mainitsin, että niin joo, ”multa tuli lapsivesi”.
”Ihan tosi?!”
En konsanaan ole nähnyt ukko-kullan ponkaisevan sängystä niin nopeasti keittämään kahvia. Herätys oli niin totaalinen. Itse mietin sitä käskyä, että pitää pysyä vaakatasossa, jos näin tulee käymään. Kuitenkin, lapsivettä tuli ihan vain tirahdus, ei mitään tulvahduksen kaltaista mieletöntä vedenpaisumusta, josta kaikki aina kertovat.
No, nousin kuitenkin ylös vessaan pissille ja mietin, että kuinka saisinkaan lapsivettä johonkin purkkiin mukaan todisteeksi. Ja kun vihdoin löysin purkin oli pissahätänikin niin valtava, että pöntöllä ei auttanut mitään lapsivettä yrittää mettästää, sieltä tuli kaikkea nestettä, sekaisin.
Joten se siitä todisteesta. Päätin siis pakata pikkuhousuni synnytyskassiin mukaan ja näyttää sitä sitten asiaa kysyville.

07:57
Pähkäilin edelleen sitä lapsiveden määrää ja käskyä soittaa ambulanssi hakemaan, jos lapsivesi menee. Otin sitten kännykän kauniiseen käteen (Pasin käskystä) ja soitin Seinäjoelle kysyäkseni, että onko tämä nyt sitä ja onko pakko tilata ambulanssi. Jotenkin oma auto olisi hutsittanut enemmän ja kun olo ei ollut sellainen ”APUA! TARVITSEN AMBULANSSIN, SYNNYTÄN!”
Kehotus puhelimen päässä oli selkeä. Soita itsellesi ambulanssi ja tule sillä välittömästi tänne. No, ei auta…

08:00
Synnytys on merkitty alkaneeksi Seinäjoen papereihin, vaikka omasta mielestäni se alkoi jo heti alusta lähtien.

08:03
Ajattelin ennen soittoa laittaa Blogiini vielä viestin aamun tapahtumista. Se on menoa nyt.

08:06
Soitin hätäkeskukseen ja rauhallisesti selitin asian. Muutama hauska yksityiskohta jäi puhelusta mieleen. ”Mikä raskausviikko on menossa?”. ”40+2”….. ”Koskas laskettu aika on?”. ”Ööö? Pari päivää sitten..?”
Eli hätäkeskuksessa ei ilmeisesti tiedetä, mitä raskausviikot tarkoittavat ja koska on lapsen laskettuaika ollut, jos on raskausviikkoja 40+2…
Ambulanssi kuitenkin saatiin tilattua ja jännityksellä jäin odottamaan, että pääseeköhän se meidän pihaan, kun on niin korkea mäki siinä…
Ja viimeiset tulvahdukset lapsivettä kotioloissa tuli näihin aikoihin. Tulvahduksia tuli jotakuinkin kuutisen eri erää ja joka kerralla kyseessä ei ollut kuin ihan pikkuinen tirahdus, alta puoli desiä, sanoisin.

n. 08:20
Tästä eteenpäin ajat on noin-aikoja, kun en enää kelloon ole sillä silmällä vahdannut ja mistään ei ole jäänyt mitään ylös.
Tähän mennessä supistuksia oli tullut hyväiseen tahtiin, noin seitsemän minuutin välein tasaisesti lapsiveden menosta lähtien.
Eli Ambulanssi saapui paikalle. Kävelin itse pihalle ja tervehdin ambulanssimiehiä. Naureskelin myös sitä, että potilas itse vetäytyy ambulanssiin, että harvemmin varmaan tälläisiä keikkoja.
Pasi saatteli minut ambulanssin ovelle ja kertoi tulevansa heti perästä omalla autolla. Teimme myös viimehetken ratkaisun, että synnytyskassi tulee Pasin mukana ja vain minä ja minun käsilaukkuni liikkuvat ambulanssilla.

Ambulanssissa setä kyseli tarkkaan kaikki voinnit ja mittaili supistusteni väliä, joka pysyi tasaisena kuutena – seitsemänä minuuttina. Kävi myös ilmi, että ambulanssi-mies on Äitini naapuri ja on nähnyt minun hyppäävän Äitin koiran perässä ihan muutama päivä sitten… :D
Kysyin myös, että onko tämä kuinka tavallista, että synnyttämään lähdetään vielä ambulanssilla ja kuulemma viikoittain tulee keikka jos toinenkin asian suhteen. Yleensä tosin syynä on se, ettei isäntä kerkiä viemään synnyttämään, kun pitää jäädä edellisten kanssa kotiin, joten vaimokkeet lähtevät sitten ambulanssilla.
Noh, hinta ei ollut laisinkaan paha. 9,15e koko huvi. Ja minä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ambulanssimatkalle :D
Niin, ja koko matkan aikana ei lapsivettä tulvinut. Ei mitään, ihan seesteistä supistelua vaan.

n. 09:15
Saavuimme Seinäjoen sairaalalle, jossa hoitaja riisutti minut ja puetti sairaalan rentut päälle. Pikkuhousut olivat mallia verkkohousut. Kummallinen rätti, jota en aluksi edes tajunnut pikkuhousuiksi.
Sitten hoitaja laittoi minut käyrille makaamaan. Myös kätilö paukahti paikalle. Hän kyseli heti, että miksi ambulanssilla ja kerroin lapsivedestä ja perätilasta, johon kätilö heti tarttuikin ”Hyvä että se tuli heti selville. Minä en sinua tutkikaan, vaan synnytyslääkärin on se määrä tehdä”.
Siinä makoilin noin 45min käyrillä ja loppuvaiheesta Pasikin saapui paikalle. Supistukset olivat edelleen 6-7 minuutin tarkkoja. Ei mitään kovin pahoja.
Käyrillä kaikki näytti hyvältä ja lopuksi pääsin myös vessaan käymään pissillä, jolloin jälleen kerran lapsivettä tulvahti samassa. Harmitti, ettei siitä edelleenkään jäänyt mitään todistetta…

n. 10:15
Pääsimme lääkärin vastaanotolle, joka oli samainen nuori täti, jonka vastaanotolla olimme perätilan takia käyneet jo ennemminkin.
Siellä lääkäri yritti ultrata mahaani, mutta ultra takkuili pahaisen kerran. Sai hän kuitenkin selville, että edelleen ollaan perätilassa ja kokoarvioksi saatiin noin 3kg 500g.
Puolessa välissä ultrausta jälleen tulvahti ja sanoinkin siitä ääneen. Ja koska makasin ilman housuja tutkimuspöydällä, pääsi lapsivesi valumaan lattialle asti. Lääkäri kurkkasi nestettä ja totesi: ”Kyllä tämä lapsivettä on!”
Itsekin näin nestettä vähän ja ihmettelinkin ääneen, että siellähän on verta seassa. Lääkäri ja kätilö vastasivat lähes samaan tahtiin, että se kuuluu asiaan.
Eli lapsivesi on kirkasta, mutta silti verensekaista limaa. IU.

Kun tutkimus oli ohi, lääkäri ja kätilö tiedustelivat myös toiveitani synnytystä silmälläpitäen ja mitenkä kivunlievityksen kanssa. Sanoin vain yksinkertaisesti, että kaikki tarvittava käy.
He myös arpoivat, että laittavatko minut prenalle vai tarkkailuun synnytysosastolle. Itse sitten sain vaikuttaa asiaan ja sanoin, että mielestäni synnytys on edennyt aikas sutjakasti tähän asti, että joskos jäätäisiin tarkkailuun. Kätilö suostui siihen ja etsi minulle mukavan huoneen, jossa oli televisio, sänky ja keinu. Keinussa kuulemma sai keinutella ja suihkussa sai käydä ottamassa lämpöiset suihkut.

Pyysin kätilöltä jotain syötävää ja hän lupasi minulle sellaista hankkia. Hän kertoi myös, että koska synnytykseni on ”epäsäännöllinen”, otetaan minusta varooksi verinäytteet, että jos sektioon joudutaan, niin on veriryhmät, sun muut tärkeät asiat tiedossa.
Jäin aluksi makaamaan sänkyyn ja odottelemaan ruokaa. Pitkän tovin päästä sapuska vihdoin saapuikin ja en ole konsanaan viettänyt neljääkymmentäviittä minuuttia niin pienen annoksen syömiseen.
Ja kun vihdoin olin saanut syötyä, ei mennyt aikaa, kun tuli täti ottamaan verinäytteet.

Tähän mennessä supistukset tulivat noin 5-6 minuutin välillä ja niiden aiheuttama kipu alkoi olla jo aikas tuntuvaa.

n. 13:30
Pasi oli nälkäinen ja kehotin häntä lähtemään käymään ABC:lla syömässä. Lupasin, etten synnytä siinä välissä ja pyysin, että hän käskisi mennessään kätilöä tulemaan käymässä. Pasi kiitollisena lähtikin syömään.
Itse katsoin televisiosta jotain Japanilaista kummallista lastenpiirrettyä ja kärvistelin supistusten tahdissa.
Kymmenisen minuutin päästä Pasin lähdöstä tuttu kätilö tulikin paikalle ja hän alkoikin kytkemään minua huoneessa olevaan ’käyräkoneeseen’. Makoilin edelleen sängyssä. Ja siihen sänkyyn päin sain supistuksen, joka ilmeisesti näytti aikas kivuliaalta, kun kätilö hieman hätkähti ja sanoi ”Noinko kivuliaita ne jo on?”. (Mitäs minä siihen sitten sanomaan? ”Ehei, kunhan vain esitän”)
Kätilö passitti minut istumaan keinuun, jota epäilin kyllä kovinkin paljon, koska sängyssäkin supistusten vastaanottaminen oli aikas tuskaa. Mutta ihme ja kumma, keinussa supistukset tuntuivat huomattavasti helpommin vastaanotettavilta.
Näihin aikoihin huomasin myös sen, että supistuksen puristivat ikävästi ulkoreisiäni, niin kuin keinussa olevat kapulat olisivat painuneet lihakseen.

n. 13:40
Kätilö kutsui takapäivystäjän kurkkaamaan, että kuinka kohdunsuu oli auki. Kun vihdoin ja viimein pääsin keinusta jälleen sängylle makaamaan ja kaikki supistuksetkin siltä erää loppui, mieslääkäri tunnusteli kohdunsuutani ja kertoi, että 4cm auki ja kohdunkanava hävinnyt. (Kohdunkanava..?)

n. 13:50
Supistukset olivat kätilön mielestä niin kovia, että hän päätti siirtää minut synnytyssaliin. Itse tietysti en kokenut niitä vielä niin pahoina, vaikkakin ne pahoja jo olivatkin. Olin asennoitunut aivan tajuntaa hivelevään tuskaan ja vielä ei oltu kuin metrin päästä siitä.
Näppäilin Pasille myös tekstiviestin, että nyt siirryttiin synnytyssaliin, ettei hän vain menisi vanhaan huoneeseen enää. Kerroin myös, ettei hätää vielä ollut, että aikaa on.

n. 14:20
Pasi tuli takaisin ja löysi minut ykkössalista siemailemasta ilokaasua.
Pari asiaa kaasusta.
Ensimmäinen fakta (minun fakta), se ei ole mitään kivunlievitystä, minä pikemminkin kuvailisin ainetta siten, että ”kun on tarpeeksi höyryissä, on kaiken moisen kivun vastaanottaminen helpompaa”. Eli olo ei helpottunut. Keskittymiseni siirtyi vain kivusta pöllyistä selviämiseen.
Toinen fakta: Ilokaasu haisi ihan koiran tassuilta. Äitin koiran tassut pysyivät mielessäni koko ilokaasusession ajan. Hyi olkoot!
Kolmas fakta. Ilokaasun otto pitää todellakin ennakoida. Kuusi hönkäystä ennen kuin supistus saa edes alkaa, on aikas paljon vaadittu, mutta jotenkin senkin onnistuin tekemään. Seurailin koneesta supistuskäyriä ja aina kun kone näytti 40 tai yli, aloitin hönkäilyn. Joskus olin liian myöhässä ja supistus tuntui, toisinaan olin ihan ajallaan ja supistus tuntui edelleen…
Ensimmäiset ’pöhnät’ olivat kaikkein hurjimmat, tuntui todella hassulta olo. Ei naurattanut, mutta olo oli, kuin muutaman viinapullon olisi juonut ihan liikaa. Loput höyryt eivät enää nousseetkaan hattuun niin pahasti, vaikka kätilö ja Pasi meinasivatkin, että olin ihan sekaisin. Muistan silti kaiken ja koin olevani todella tietoinen ympärillä tapahtuvista asioista aina supistusten välillä.

..Palmujen alla, pikku pöllyissä...

n. 16:30
Vauvalle päätettiin, ei päätetty, päätettiin laittaa anturi päähän… eikun pyllyyn. Pyllyssä ja päässä oli kätilö ja lääkäri vuorotellen sekaisin.
No taasen edessä oli keinusta siirtäytyminen synnytyssängylle. TUSKAA sanon minä. Mutta onnistuin. Synnytyslääkäri tosin saapui paikalle laittamaan anturin ja samalla totesi, että olen 6 cm auki.

n. 17:10
Kätilö päätti kutsua minulle epiduraalin. Olin vissiin todella tuskissani. Tai oikeastaan hän punnitsi Epiduraalin ja Spinaalin välillä, mutta sitten valitsi Epiduraalin.
Hän laittoi minulle nestetipan, koska epiduraalin ansiosta verenpaine kuulemma laskee aikas reippaasti ja hän kuskasi paikalle koneen, joka mittaa verenpaineen viiden minuutin välein.
Anestesialääkäri oli myös nuori nainen. Hän antoi tarkat ohjeet, ettei supistuksenkaan aikana saa säpsähtää ja pitää olla ”kuplavolkkarin –katto” asennossa.
Ison mahan ja huonosti eteenpäin taipuvan selän kanssa tämä kuplavolkkari oli vaikea toteuttaa. Keuhkoille ei paljoa jäänyt tilaa. Kuulin jonkun supistuksen välistä, kun Pasi selitti Anestesialääkärille, ettei selkäni normaaliolosuhteissakaan taivu tätä enempää, mihin sen olin saanut siihen mennessä väännettyä.
Niinpä lääkäri sitten alkoi yrittämisen ja supistusten vastaanottaminen selkä kyöryssä, piikki selässä oli varsinaista sirkusta. Ehanaa.
Puolessa välissä itseltäni meinasi mennä usko, että saakokaan tuo koko puudutusta laitettua. Mutta luojan kiitos, sai.

Kun epiduraali oli saatu, ensimmäiset supistukset vielä tuntuivat, mutta sitten koko kipu hävisi. Piti jo kätilöltäkin hieman hädissään kysyä, että tuleehan niitä supistuksia vieläkin. Ja kuulemma tasaisesti 4-5 minuutin välein. Huh, onneksi eivät niitä pysäyttäneet :D
Sainkin heti perään Oksitosiini tipan vahvistamaan supistuksia, etteivät ne katoaisi minnekään.

Pääsin makoilemaan lämpöpeiton alla, kun epiduraalin jälkeen tuli aikasta vilu olo...

Tässä vaiheessa Pasi uskalsi lähteä käymään pikaisesti kahvittelemassa.

n. 17:30
Kätilö päätti kertakatetroida virtsarakkoni. Katossa oli lamppu, joka heijasti juuri oikean kohdan, että näin koko toimituksen. Ja voi pojat sitä pissaa tuli! Nestetippa oli toiminut todella hyvin :D
Siinä vaiheessa olin kuulemma 9cm auki.

Supistukset alkoivat taas tuntumaan, siis ei todellakaan kipeästi, mutta silleen, että tiesin koska supistus tuli ja se oli jotenkin helpottavaa. Täysi supistelemattomuus oli jotenkin… Pelottavaa?
Näihin aikoihin aloin myös potea kylmää. Ihan tärisin kylmästä ja sainkin lämpöpeiton päälleni, joka oli myöskin taivaallisen tuntuinen. En tiedä, että verenpaineen laskuko vai mikä aiheutti tämän viilentymisen, mutta luulen olleeni hieman alilämpöinen.
Ja lämpöpeiton saatuani päälleni alkoi myös kutina. Hermoa raastava kutina, joka on kuulemma epiduraalin sivuvaikutus.

n. 17:45
Kätilö kurkkasi kohtuni tilanteen ja totesi: ”Täysin auki!” JEEESH!
Hän päätti katetroida virtsarakkoni vielä toistamiseen ja edelleenkin sitä pissaa tuli ja tuli!
Kätilö lähti käymään vielä jossain ja antoi soittokellon ja kertoi, että sitä pitää sitten soittaa, kun ponnistuttaminen alkaa. Sitten alkaisimme tositoimiin.
Kätilön poistuttua, eipä aikaakaan, kun ponstamisen tarve ilmaantui paikalle. Vähän niin kuin ISOHÄTÄ kolkuttelisi ovella. Mielessäni oli hassu ajatus. ”Ei nyt vielä, en minä halua alkaa vielä ponnistamaan.. Aargh, tässäkö se nyt sitten on, se lopun alku?…”

n. 17:55
Laitoin Pasin painamaan kutsunappulaa ja piakkoin kätilö tulikin paikalle. Hän ohjeisti, kuinka aktiivinen ponnistaminen tapahtuu ja minä murehdin lähinnä, että entäpä jos pieraisen? Voi sitä häpeämisen pelkoa. Kauhiaa jos tulee kakka! :D
Kätilö totesi hyvin rauhallisesti ”Sittehän tulee, anna tulla.”

18:00
Aktiivinen ponnistaminen aloitettiin. Lapsi oli tilassa 1, jota en todellakaan tiedä, mitä tarkoitti. Ilmeisesti tilaan 5 tähdättiin. Punnaaminen tuntui todella vapauttavalta. Epiduraali kun päästi vähän kipua kuitenkin jollain tasolla läpi, niin, että tunsin jokaisen supistuksen, niin ponnistamisella se koko kipu katosi jonnekin kauas pois.
Kätilö oli kutakuinkin ainoa, kuka puhui ja kannusti koko ponnistusvaiheen ajan. Vaikka huoneessa olikin toinenkin kätilö, kaksi synnytyslääkäriä, yksi lastenhoitaja ja yksi lastenlääkäri. Niin ja tietysti Pasi. Mutta oli parempi, että Pasi oli hiljaa :D

Oksitosiinitippa laitettiin tässä vaiheessa täysille, jotta supistukset voimistuisivat mahdollisimman voimakkaiksi.

Kätilö teki jossain kohden ponnistamisvaiheessa minulle sen kuuluisan episiotomian, eli välilihaleikkauksen, joka kaareutuu taaksepäin oikeaan jalkaani. Saksilla hän sen napsaisi supistuksen aikana ja ennen saksittelua hän laittoi jonkin puudutteen kohdunkaulalleni.

Aina supistuksen aluksi jouduin tunnustelemaan, että mihin suuntaan ponnistukseni suuntasin ja siihen meni todella paljon aikaa. Ja viimeiset punnaukset veivätkin synnytystä aina supistuksen lopussa eniten eteenpäin.

Aika tuntui samalla todella matelevan, kun tuntui, ettei lapsi edennyt ollenkaan, mutta samalla myös kiirehtivän. Argh, kaikki tapahtui silti niin kovin äkkiä. Jossain vaiheessa kätilön puhelin soi, johon tokaisin kylmän viileästi ”Noi Dectit on ihan perseestä!”. Itselläni on siis kokemusta niistä omalta työpaikalta. Kätilö ei tainnut välittää kommentistani :)
Jossain vaiheessa kätilö sanoi synnytyslääkärille ”No nyt siltä tuli kakka”, jolloin pääni nousi ja oli pakko kysyä ”Kummalta?”. ”Lapselta”, tuli vastaus :)

18:30
Takapäivystäjä-synnytyslääkäri-mies sai ensimmäisen kerran koko synnytyksen aikana suunsa auki näillä kohdin ja hän tokaisi kutakuinkin näin: ”No nyt se syntyy!”. Silloin loppui supistus, mutta minä jatkoin päässäni ajatus ”No niin jumalauta syntyykin!”.
Ensin tuli vartalo, jonka tulemisen kyllä huomasi. Jokaisen supistuksen loppuvaiheilla, kun oikea ponnistamispaikka löytyi, tuli kummallinen extra-lisä-vaihde päälle, jolloin ponnistamista olisi voinut jatkaa jopa ilman supistamistakin. Kun vartalo oli ulkona suustani pääsi sekä tuskan, että helpotuksen parahdus ja punnaus loppui. Luojan kiitos se on jo puoliksi pihalla. Tuntui todella hassulta tämä ulostulo. Kuin erittäin ahtaasta, mutta joustavasta reiästä yritettäisiin väkisin puskea vesimelonia ulos. Kun lapsi oli lapaluitaan myöten pihalla, tarrasi synnytyslääkäri lapseen kiinni ja ensin veivasi kädet pihalle. Minä ’lepäsin’ ja selvittelin päätäni sen aikaa. Sitten lopuksi yhteistuumin lääkärin kanssa veivasimme pään irti. Tai lääkäri veivasi, minä puskin. Jälleen, kun pää pullahti pihalle, uusi tuskan ja helpotuksen parahdus pääsi ilmoille ja niin, tasan 18:30 oli lapsi vihdoin pihalla.
”Tyttö tuli” sanoi kätilö ja en ollut uskoa korviani. Haukoin henkeä ja sulattelin ihan uskomatonta uutista. ”TYTTÖ?!”
Lapsi nostettiin hoitotasolle jalkopäähäni ja Pasi kutsuttiin heti leikkaamaan napanuora. Ja kun napanuora saatiin katki, heivattiin tyttö rintakehäni päälle toipumaan. Raukka kuulostikin itkultansa aikas järkyttyneeltä ja miksei tietysti olisi, kun juuri kulkenut ahtaan synnytyskanavan läpi kylmään, nesteettömään maailmaan.

Tässä sitä vilkuillaan Neitiä ensimmäisiä kertoja.

n. 18:40
Kätilö (jolla oli muuten harvinaisen pitkä vuoro, sillä kyseessä oli edelleen se sama kätilö, joka otti minut vastaan aamupäivästä.) veti napanuorasta istukan ja muutkin jälkeiset pois kohdustani. Hän tutki istukan, jossa näkyi hieman jo rappeutumisen merkkejä. Eli synnytys olisi käynnistynyt tavalla tai toisella lähiaikoina joka tapauksessa. Istukka oli muuten ehjä ja sikiökalvot tulivat kaikki ulos. Hän myös näytti tuota kummallista möykkyä minulle ja Pasille. Ei mikään häävi lihakimppu.

Lopuksi kätilö kursi episiotomia-haavan umpeen, uuden puudutteen voimalla. Kursiminen ei tuntunut hääviltä, mutta ei kovin kipeältäkään. Silti koko kursinnan ajan odottelin ja toivoin, että kursiminen loppuisi. ”Joko viimeinen tikki?”
En tullut kysyneeksi, että montako tikkiä haavaan laitettiin, mutta paljolta se tuntui.

Tässä välissä tyttö mitattiin ja punnittiin ja Pasi pääsi kylvettämään Neitin ensimmäisen kerran.
Ensimmäistä syöttöäkin kokeiltiin heti sen jälkeen siinä synnytyspöydällä, mutta eipä se kovin häävisti onnistunut. Kaippa se tyttönen jotain maitoa edes kitusiinsa sai, vaikkei meistä kumpikaan vielä oikein koko toimitusta hallinnut.

Saimme Pasin kanssa synnytyssaliin iltapalan ja sen rauhassa syötyämme oma kätilöni tuli sanomaan heipat, sillä hänen vuoronsa vihdoin loppui ja minut passitettiin suihkuun. Olo oli kutakuinkin jyrän alle jääneen oloinen. Näpyttelin tytöstä tekstiviestin kaikille tärkeille ihmisille, mutta salissa ei ollut kenttää, joten viesti lähti vasta vierihoito-osastolla eteenpäin.
Ja suihkun jälkeen uusi kätilö tuli viemään meidät vierihoito-osastolle. Pyörätuoli kyytillä. :D

Lopuksi:
Vierihoito-osastolla sain mehukannun, läjän särkylääkettä ja onnittelut. Pasi lähti kohtapuolin siitä sitten kotia kohden ja minä aloitin toipumisen ja lepäämisen. Lapsi nukkui ensimmäisen yön hoitajien tykönä, ensimmäiseen yösyöttöön asti.

Selvisinpä siitä. Tai jos totta puhutaan, ei tämä synnytys vastannut ollenkaan pahimpia pelkojani. Olin varautunut todella paljon hurjempaan ja pahempaan. Ja kätilö oli aivan mahtava. Missähän olisinkaan ilman häntä?
Ja kaiken tämän jälkeen, olen valmis ottamaan koko rulianssin uudelleen. Jos vaikka säästyisin episiotomialta seuraavalla kerralla…

Vauvamuistot

2007-08-24T11:20:00.000+03:00

Silloin taannoin muinoin punnitsin vaihtoehtoja vauvavakuutuksesta ja ylipäätään siitä, otanko vaiko enkö otanko.
Tuli sitten otettua vakuutus Vauva Hautamäelle Fennialta, mikä ei kyllä ole kakkempi vaihtoehto. Vakuutus oli jo senkin takia edullisempi, kuin muilta vastaavilta firmoilta, koska muutkin vakuutuksemme on kohdistettu Fenniaan.
Vakuutus ehdot eivät ole mielestäni häävit, mutta eivät ne häävit olleet millään muullakaan firmalla.

Noh, Neitin synnyttyä tuli Maistraatilta sitten tämä henkilötunnus, joka on muuten hieman kummallisen tuntuinen, kun ite on tottunut siihen viivaan siellä välissä ja nyt viivan paikalla seisookin A. Pitkä kuin nälkävuosi, Neitin henkilötunnus olovanansa. Niin, takaisin asiaan, Pasi kiikutti henkilötunnuksen välittömästi Fennialle, kun he sitä vaativat. Ja mitä sieltä sitten saatiinkaan...

Vauvamuistot -kirja.
Todella mukavaa, että Fennia sellaisen on päättänyt lahjoittaa kaikille vauvavakuutuksen ottajille. No okei, tullaanhan tämä kirja maksamaan Fennialle ainakin triljoonakertaisena takaisin, mutta ajatus on silti mukava. Ja tuleepahan kirjattua jotain muutakin Neitin syntymästä ja elämästä ylös, kuin murinaa ja marinaa tänne blogiin :) Ja muutenkin, olisin hommannut moisen kirjan jostain, kun kerran minustakin on sellainen tehty (joten kuten ainakin) ja Pasiltakin löytyy oma vastaava.

Ja muitakin lahjuksia satelee. Pankilta tuli onnittelukirje uuden perheenjäsenen johdosta. Ja ehdotus, että tilin voisi avata, niin oppisi pieni ihminen käytännön raha-asioita (!? Ai vauva vai?). Ja jos tekee rahastosäästösuunnitelman ja avaa rahaston, niin pankki lahjoittaa 20e alkupääoman rahastoon. Jepjep.

Kliivia

2007-08-23T11:39:00.000+03:00

Äitillä on kukka, Kliivia. Sillä Kliivialla on kummallinen tapa kukkia aina kaikille "juhlapäiville".
Se kyseinen Kliivia on kukkinut ainakin mun rippijuhlilleni 07/98(?), Pikkuveljeni rippiäisille 07/00(?), minun ylioppilasjuhlilleni 06/02, Pasin ja mun kihlajaisille 04/03, Pikkuvelini ylioppilasjuhlille 06/05, Pasin ja mun häiden aikaan 07/06.

Viimevuonna se otti ja kukki toistamiseen kummallisesti 11/06. Äiti kovin kummasteli, että mitähän kummaa se kukka nyt oikein kukkii, kun ei ole mitään juhlan aihetta. Tosin, äiti ei vielä silloin tiennytkään, millainen juhlanaihe sitä oikein olikaan alkunsa saanut...

Kuitenkin, Kliivia aloitti tänä vuonna kukintansa viikkoa ennen laskettua aikaa ja on edelleenkin vielä kukassa.

Veikeä kukka. Siltä ei sitten mikään pysy salassa... :D

Episiotomia

2007-08-21T13:58:00.000+03:00

Kauan on ollut hiljaista tällä rintamalla ja syynä on ollut Episiotomia-haava, eli välilihanleikkaushaava.
Olen ihmetellytkin, että olenko jotenkin heikko, kun haava vain pysyy ja pysyy kipeänä ja parantumisen merkkejä ei ole nähtävissä. Seinäjoelta sain lähteissäni kahdet eri antibiootit matkaan, jottei haava tulehdu ja silti se on kipeä.

Perjantaina jouduin käymään terveyskeskuksessa näyttämässä haavaa, että onhan kaikki kunnossa ja kunnossa se lääkärin mukaan oli. Hän määräsi vain särkylääkettä 1-2 tablettia 3-4 kertaa päivässä (minkä annostuksen olen muuten ylittänyt ja pikkuisen reippaasti lauantaina ja sunnuntaina). Lääkkeet eivät muuten maksaneet paljoa... 100 kappaletta pikkuista vajaa kolme euroa. Piti apteekkarilta oikeen toistamiseen kysyä, että; "Paljoko?!"

Kuitenkin lauantai-iltana ensimmäisen kerran uskalsin kurkata alapäähäni peilin kautta ja avot, ihmekään, jos haava on kipiä. Jalan puoleisessa päässä haavassa on ainakin 2-3 tikkiä antanut periksi ja haava on revennyt auki. Nam. Sunnuntaina muutamien soittojen ja tekstiviestien jälkeen totesimme Äidin ja Anopin kanssa, ettei haavaa enää ommella kiinni, vaikka kuinka sitä kävisi terveyskeskuksessa näyttämässä, joten, jälleen uusi "kunniamerkki" ansaittu. :)

Maanantaina neuvolatätikin kävi kotikäynnillä ja tarkasti haavan. Hänenkin naamansa veti varsin vakavaksi, kun näki, mitä alapäästäni oikein löytyy. Hän lupasi kysyä neuvolalääkäriltä lisää antibioottikuuria, joka muuten loppui eilen illalla ja muutenkin kysyä, miten toimia tästä eteenpäin. Hän lupasi myös tulla käymään keskiviikkona vielä katsomassa tilanteen, ennen kuin itsekin jää pois. (Äitiyslomalle?)

Uskokaa tai älkää. Tällä hetkellä on sellaiset fiilikset, että synnytys oli toden totta ihan pikku juttu tämän rinnalla. Ei kerta kaikkiaan mitään pysty tekemään, vessassakin kun käy, niin puolituntia senkin jälkeen kirveltää alapäätä niin, että tuskanhikiä pukkaa. Ja henkisestikin tämä on rankkaa, kun kaiken pitää pyytää Pasilta ja Pasipa tuota pikkuistakin on hoitanut lähes täysin tämän ensimmäisen viikon. Itsellä on olo, että tässä sitä tämä ruokinta-automaatti nyt vain makaa...

Mutta vähän positiivisempiakin juttuja tähän loppuun.
Neuvolatäti tosin punnitti Neitin painoksi 3kg 460g, joten painoa oli sairaalasta lähdön jälkeen tullut huikeat 290g neljässä päivässä. Kehut saimme. Ja neuvolatäti sai kakat päällensä, kun Neiti päätti päästää suolistonsa tyhjäksi juuri ennen punnitsemista ;)

Tyttö Vs. Poika - Osa 4.0

2007-08-17T14:28:00.000+03:00

Kuka(M/N) - Arvaus - Millä perusteella
1. Äiti(N) - Poika - Helppo raskausaika
2. Minä(N) - Poika - Ultrakuva pojan näköinen
3. IM(N) - Poika - Mahan muoto
4. JJ(N) - Poika - Helppo raskausaika
5. EJ(N) - Poika - Mahan muoto/helppo raskausaika
6. PK(M) - Poika - Mahan muoto
7. PM(N) - Tyttö - Veikkausvaihtelua
8. AM(M) - Poika - Mahan muoto
9. EM(M) - Tyttö - Periaatteesta
10. AV(M) - Poika - Mahan muoto
11. VMK(M) - Tyttö - Syntyy enemmän
12. TS(M) - Poika - Mahan muoto
13. PT(N) - Tyttö - Mahan muoto (???!)
14. Vanhanajan huuhaatesti - Poika - 9:5
15. Kiinalainen huuhaatesti - Poika - 23;Marraskuu
16. www.childbirth.org -testi - Poika - 60%:39% (Mikähän se 1% on?)
17. MR(N) - Tyttö - Fiilis
18. AA(N) - Tyttö - Fiilis
19. AMH(N) - Tyttö - Fiilis
20. ML(N) - Poika - Fiilis

Eli arvauksia olen saanut rekisteröityä yhteensä kaksikymmentä kappaletta. Taholta jos toiselta.
Tyttöä odotti 7 ja poikaa 13.
Ja lopputulos silti oli tyttö :D

Vaikkakin tosin itsekin poikaa odotin, niin hassulta kuin se kuulostaakin, ei mennyt montaa tuntia, kuin oli sellainen olo, että tytön minä halusinkin ja tyttö on luonnollisempi vaihtoehto ja parempikin vielä. Kai sitä sitten se Äitiys alkoi siitä. Uskon, että jos poika olisi tullut, olisi ne fiilikset olleet ihan samanlaiset. Ehkäpä. Se jäänee nähtäväksi seuraavaan kertaan, jos sieltä sitten tupsahtaisi vaikka se pikku poitsu...

--------
Ps. Tänään on muuten meitsin synttärit! Ja maailman paras paketti nukkuu :D

Kotiintulo

2007-08-16T19:19:00.000+03:00

Niinhän siinä sitten kävikin, että tyttö tuli, vaikka poikaa odotettiinkin.
Strategiset mitat on tänne jo saapuneetkin, mutta kerrataan nyt vielä kerran. Eli pituus oli 49cm, painoa löytyi 3270g ja pään ympärys oli 35cm.

Muutamia hupaisia yksityiskohtia synnytyksestä voisin paljastaa tässä välissä, kirjoitan virallisen synnytyskertomuksen myöhemmin.
Tyttö tuli, kuin tulikin persus edellä maailmaan ja vauhdilla kanssa. Ponnistusvaihe oli tasan 30minuuttia.
Kun ponnistamisvaihe alkoi, soi taustalla Deep Purplen Smoke On The Water.
Ja ensimmäinen imetys hoitui Iron Maidenin The Troopperin tahdissa. Joten rokkaava tyttö tiedossa :D

Että sellaista. Mutta nyt lopetan tähän, sillä tämä istuminen ei ole mitään maailman mukavinta puuhaa tämän haavan kanssa... :D

-----
Edit: Siis, kyseessähän ei ole Black Sabbathin kappale, vaan Deep Purplen Smoke On The Water... Huomasin itse mokani ;)

Rice And Shine!

2007-08-12T08:03:00.001+03:00

Erittäin makean ja hyvän yöunen jälkeen tänä aamuna kello 7.39 jotain tulvahti alapäästä. "LAPSIVETTÄ!"
Sitä ei tullut paljoa, mutta tarpeeksi, että kasteli pikkuhousuni.
Niinpä herätin Pasin ja joimme aamukahvin ja soitin Seinäjoelle ja nyt pitäisi soittaa ampulanssi, jotta pääsisin matkaan. (Mitä vielä odottelen?!)
Supistuksia tuli pari kipiää yöllä ja nyt noin 20min aikana niitä kipeitä on tullut viisi.
Joten tästä se lähtee nyt ja tällä mennään!

Katsotaan vaan, että onko Seinäjoessa nettiyhteyttä, että katkeaako yhteydenpito blogiin tässä.

-Satu kuittaa-

The Day After

2007-08-11T05:55:00.000+03:00

Siinähän se laskettu aika oli ja meni. Mitään ei tuntunut, eikä kuulunut. Nytten sitten seuraava määränpää onkin maanantain neuvola, jolloin selviää lisää, että miten tulevaisuudessa toimitaan. ELLEI viikonlopun aikana tapahdu ihmeitä. Tuskinpa.

Mukkelo eilen aamulla oli komeasti linnoittunut oikealle puolelle mahaani niin, että koko maha oli typerän-hassun-huvittavan vino sängyssä sitä ihaillessani. Myöhemmin päivällä noustessani huomasin saman efektin, tosin tällä kertaa linnoittautuminen oli tapahtunut vasemmalle puolelle mahaa. Eli tilaa on vielä liikkua ja sitä näköjään liikutaankin :)
Eräs tuttava tähän sanoikin, että valitettavasti moisella liikemäärällä ei synnytystä ole vielä ainakaan viikkoonkaan näköpiirissä, mutta positiivisena asiana hän sanoi, että mahdollisuudet vauvan kääntymiseen tosin moisella liikemäärällä on vielä olemassa. Tosin häävin pienet, mutta on. Ainut onkelma on vain se, että aika alkaa käydä vähän vähiin...

Nooh, tänään otetaan "kovat aseet" käyttöön ja painelemme Pasin kanssa PowerTruckShow:hun Alahärmään katselemaan isoja, hienosti maalattuja autoja. Ehkäpä pienen (koko päivän kestävän) liikuntaharjoituksen jälkeen Mukkelokin on suopeampi tulemaan ulos... ;D Toiveet on ainakin korkealla, usko sitten taas ei.
Ainut pikkuriikkinen onkelma tässä on vain se, että olen taasen yökyöpelinä kuuhkimassa tähän aikaan aamusta (jo viidestä lähtien!). Joten päivästä tulee varmaan fyysisesti (ja henkisestikin) rankka, kun ei ole unta tarpeeksi alla ja muutenkin tämä keho tuppaa jo väsähtämään aikas pienistä...
Mutta synnytyskassi lähtee myös mukaan ulkoilemaan kanssamme.

Kunniamerkki

2007-08-09T22:41:00.000+03:00

Pupu taannoin tässä myönsi minulle (tai blogilleni) Rockin' Girl Blogger -kunniamerkin (kiitokset siitä!), joka pitäisi siirtää eteenpäin viidelle muulle blogistille.
Nooh, siinäpäs vasta tehtävä!

Joten, myönnänpä seuraaville Bloggaajille kunniamerkin (vaikkakin tiedän, että osa teistä on sen jo saanutkin) siitä syystä, että teidän Blogejanne seuraan ahkerimmin ja jos saisin mainetta ja mammonaa jakaa, niin jakaisin ne näille blogeille ja blogisteille. (Ne jotka ovat kunniamerkin jo saaneet, uskoisin, ettei teidän enää tarvitse sitä paiskata eteenpäin... Sovitaan vaan, että tämä on kunnianosoitus ;D).

Elanor - vavvablogi
Mary - Prinsessan ja Prinssin mukana
Hna - Terveisiä perheestä
Auri - Aurin ajatuksia
Pupu - Pupu bloggaa

ja viimeisenä myönnän kunniamerkin takaisin Pupulle, vaikken tiedä, saisiko niinkään tehdä... Perustelunani yksinkertaisesti on kuitenkin se, että hänen bloginsa on kuitenkin eniten tällä hetkellä käytössäni ;)

Että sellaista.

Viimehetken hankintoja

2007-08-09T22:24:00.000+03:00

Tänään tuli Kelalta ensimmäinen Äitiyspäiväraha ja hetihän sitä pitikin sännätä kuluttamaan ;)
Olen jo pitemmän aikaa suunnitellutkin käyttäväni osan rahasta vauvanhoitotarvikkeiden hankintaan ja niinpä vihdoin sain hommattua Mukkelolle kylpyammeen. (Ei kuitenkaan sellaista poreammetta :D )

Amme ei ollut kallis, mutta jalat siihen olivatkin hieman tyyriimmät. Tosin eivät kuitenkaan mitenkään erityiskalliit verrattuna moniin muihin vauvojen- ja lastenhoitotuotteisiin ja -tavaroihin.
Jalat ovat siitä kätevät, että niiden päälle voi hankkia myös erillisen hoitotason (jos vaan jostain sellaisen löytää) ja kun jalkojen tarvis ei ole niin suuri, tai ne ovat tiellä, voi ne taitella kasaan ja laittaa jonnekin piiloon.

Ostin myös pinnasänkyyn patjan ja reunapehmusteet, sekä tulevaisuuden varalle myös petauspatjan, jota tosin ei varmaan heti alkuun käytetä. Tai alkuun olen ajatellut antaa Mukkelon nauttia Äitiyspakkauksen laatikosta, joka pieneksi jäätyään jääkööt sitten pois käytöstä.
Pinnasänkykin on kuulemma tullut valmiiksi Anoppilassa. Se on siis hiottu ja maalattu ja muutenkin vähän entrattu. Joten sen saanee luultavasti huomenna hakea sieltä pois. Voinkin sitten ottaa kuvatuksen siitä yhdistelmästä, kun se saadaan kotiutettua.
Pinnasänkyyn ajattelin teetättää Anopilla vielä tulevaisuudessa muutaman patjanpäällisen, jotka eivät sitten läpäise pissaa, eikä kakkaa. Löysin jo sopivaa kangastakin kyläkaupasta, mutta en sitten vielä viitsinyt hommata. Sen kerkiää myöhemminkin.

Myös pari päivää sitten saimme käsiimme turvakaukalon, jolla Mukkelo sitten kotiutetaan Seinäjoelta, joten sitäkään ei enää tarvitse murehtia. Turvakaukalo ei ole ihan sellainen, mitä olisimme Pasin kanssa halunneet, mutta se saa nyt toimia kuitenkin tehtävässänsä. Aina ei voi voittaa.
Jos sitten vaikka seuraavan lapsosen aikana hommaisi sellaisen, mitä itse tahtoo. Ja onneksihan pian sitä saakin olla jo ostamassa sitä turvaistuinta...